Johannes Ekholmin romaanin nimi tuntuu viestivän, että älkääpä ikääntyneet kantturat vaivautuko, Rakkaus niinku ei ole teitä varten. Arvelin, että se on  jotain myöhäisteineille suunnattua sössötystä tai sitten ironiaa, johon  myös olen  kyllästynyt.   Päätin kuitenkin edes yrittää teoksen lukemista. Ainahan kirjan voi jättää kesken, jos se ei kerta kaikkiaan nappaa. Toinen este oli ylitettävä, kun huomasin, että suurin osa tekstistä on nykypuhekieltä, jonka lukemista karsastan melkein yhtä paljon kuin murteella kirjoitettuja tekstejä.  Mutta yritetään.

Kirjan henkilöt ovat enimmäkseen kolmikymppisiä luovan luokan jäseniä sirpaleisissa työ- ja ihmissuhteissaan. Eniten on ääneessä Joona, potkut saanut toimittaja, joka on joutunut muuttamaaan takaisin lapsuudenkotiinsa  isän ja tämän  uuden vaimon luo. Ja kyllähän Joonalla sanottavaa riittää. Loputonta analysointia, joka uuvuttaa kaikki muut ja osin lukijankin mutta joka sisältää myös teräviä huomioita  "ajastamme". Joonalla on meneillään kirjaprojekti. Kirja olisi tarkoitus koostaa hyödyntämällä joko livenä tai netissä  muiden ihmisten kanssa käytyjä keskusteluja. Myös Joonan isä on kirjoittanut ja kirjoittamassa romaania. Aiheena on Knausgårdin tyyliin hänen oma elämänsä, joten Joonakin on joutunut tahtomattaan mukaan isän romaaniin. Sitä Joona ei voi hyväksyä. Toisaalta hän ei aio kertoa omista nauhoituksistaan keskustelukumppaneille, vaikka pohtiikin niiden oikeutusta muutaman tuttunsa kanssa.
 
Teoksen kieli ei itse asiassa ollutkaan niin rasittavaa. Ekholm käyttää kielen rekistereitä luontevasti. Isä puhuu yleiskieltä, hänen vaimonsa puheessa on kotiseudun murteisuuksia. Joona tuttavineen käyttää pääkaupunkiseudun - tai osittain  jo koko maan nuorten ihmisten - puhekieltä, ja netissä kirjoitetaan "somea". Viimeksi mainitun lukeminen on hupaisaa. Erästä yksityiskohtaa kylläkin oudoksuin: x:n käyttöä ks:n asemesta. Luulin, että se on teinixiä ja mennyt siinäkin pois muodista. Onko sen käyttö ironista,  kertooko se Joonan tietynlaisesta lapsellisuudesta vai onko se vain  merkityksetön, satunnainen yksityiskohta?
 
Luin Ekholmin kirjan kurkistuksena kolmikymppisten outoon elämään. Sellaisena ja muutenkin teos on kiinnostava ja jopa hauska. Mietin kyllä, nauranko "oikeissa" kohdissa tai onko kirjassa mitään  huvittavaa esimerkiksi kolmikymppisten mielestä.  Semmonen se on tämä sukupolvien välinen kuilu. Niinku.