Kuvataiteen harrastajana ilahduin huomatessani, että Kati Tervon romaani Iltalaulaja kuvaa Ellen Thesleffin kesänviettoa hänen huvilallaan Casa Biancalla Hämeessä. Eletään vuotta 1945, joten Thesleff on jo iäkäs. Sota on sodittu, mutta olot ovat vielä niukat. Thesleff saa avukseen läheisen maatilan Taimi-tyttären. Taiteilijattaren elämä on Taimin näkökulmasta outoa mutta kiehtovaa. Hänkin tahtoisi tulla taiteilijaksi. 

Thesleff yrittää viettää kesää kuten ennen, vaikka läheiset ovat ympäriltä kuolleet tai muuten poissa. Kesää leimaa hiljainen rappio ja luopuminen. Vielä kuitenkin pysyy pensseli kädessä, ja Taimi soutaa Ellenin saareen maalaamaan. Mutta syksy lähestyy vääjäämättä. On aika laittaa maalaukset rullalle ja lähteä laivalle. Taimi jää maalle.

Kosmopoliitti taiteilija ja maalaistyttö elävät rinnan yhden kesän ajan. Taimille aukeaa näkymä mutta ei pääsyä "vaihtoehtoiseen todellisuuteen". Taiteilija on toista maata, eikä Taimi taida merkitä hänelle muuta kuin tarpeellista apua arjen askareissa. Maalauksen hän Taimista sentään tekee.

Mitäkö mieltä olen tästä kirjasta? Olisinko niin kelju, että sanoisin: ihan kiva. No en, on se enemmän kuin kiva. Ehkä minulla  oli väärät ennakko-odotukset. Taisin toivoa, että Thesleffin taide olisi jotenkin painavammassa roolissa. Se on tietysti turhaa. Kirjailija kirjoittaa sellaisen teoksen kuin haluaa.