Pitihän se uusin Tuntematon sotilas  käydä katsomassa tietääkseen, mistä puhutaan. Kun aikoinaan kuulin, että Linnan romaani aiotaan filmata uudestaan, päällimmäinen ajatus oli: miksi. Sitä  ihmettelen yhä. Ymmärrän, että Laineen mustavalkoinen versio saattaa olla nuorista katsojista  vanhahtava, mutta onko Mollbergin tulkintakin? Louhimiehen elokuvan on kerrottu perustuvan myös Sotaromaaniin eikä pelkästään Tuntemattomaan sotilaaseen. Olen kyllä lukenut myös Sotaromaanin, mutta en hahmottanut, miten se näkyy elokuvassa. Ehkä olen unohtanut Sotaromaanin painotukset? 

Louhimiehen Tuntematon ei toki ole huono elokuva, päinvastoin. Odotin kuitenkin elokuvalta jonkinlaista uutta näkökulmaa Linnan teokseen. Sitä ei mielestäni ollut. Tehot tulivat lähinnä nykyaikaisesta elokuvatekniikasta; se on vaikuttavaa. Näyttelijätkin onnistuivat, vaikka roolitus aiheutti etukäteen kritiikkiä. Paula Vesalan esiintyminen kiiltokuvamaiseksi jäävässä Rokan kotiolojen kuvauksessa läheni kuitenkin huvittavaa; pieni laulunpätkäkin oli ympätty mukaan Vesalan esitettäväksi. Turhaa söpöstelyä. 

Uusi Tuntematon lienee itsenäisyyden juhlavuoden kallein yksittäinen satsaus. Juhlistamme jälleen kerran itsenäisyyttä muistelemalla sotaa. Sodan kokeneen sukupolven rivit ovat  harvenneet, mutta  sodan pitkä varjo ei vielä aikoihin väisty keskuudestamme, sillä  sota on vaikuttanut voimakkaasti sotasukupolven lapsiin, ellei lapsenlapsiinkin. Vähitelleen varjo kuitenkin hälvenee. Toivon, että jälkeläisemme voivat 50 vuoden kuluttua juhlia Suomen 150-vuotista itsenäisyyttä, että he voivat katsoa luottavaisina eteenpäin, historiaa unohtamatta, sitä kunnioittaen  mutta siihen jumittumatta. Aivan erityisesti toivon, ettei heidän taakkanaan  ole uusia muistoja uudesta sodasta.