Vanhassa lintukirjassa kerrotaan, että korppi on arka erämaiden lintu. Kaipa se on ollut, mutta sittemmin korppi on modernisoitunut. Ryhmäpuutarhan viereisessä metsikössä asustaa korppikolonia, jota ei voi olla huomaamatta. Ollaan 7 - 8 kilometrin päässä kaupungin keskustasta, ja Cittariin on matkaa kilometri. Se siitä erämaasta.

Annahan olla. Männä viikolla alkoi metsästä kuulua hätääntyneenoloista huutamista, melko kimeää. Siihen tuli heti vastaukseksi korpin tömäkkä kroo-kraak. Aha, korppipienokaisella on hätä, mutta mikä? Onko se pudonnut pesästä, ovatko poikaset tähän aikaan enää pesässä? Uhkaako sitä jokin pienpeto, vaikkapa näätä, vai kiljuuko se vain nälkäänsä? Draamaa tuntuu ainakin olevan ilmassa ihan riittämiin. Lintuja ei näy, mutta äänet tuntuvat siirtyvän puusta toiseen. 

Sitten tapahtuu. Suurten kuusien oksistosta pöllähtää esiin epävarmasti lentävä lintu,  suuntaa aukeamman maaston yli  kohti mökkirivistöä ja päätyy tontin laidalla kasvavaan koivuun! Korppivanhemmat tietysti perässä. Taas huudetaan ja raakutaan. Ehkä onkin kyse lentoharjoituksista? - En uskalla, en osaa, en halua, en jaksa, putoan, protestoi pienokainen. - Höpöhöpö, kannustavat korppivanhemmat. - Kaikki oppivat. Ei kun reippaasti vaan siivet ylös, sitten läps alas, ylös alas, ylös alas, varpaat irti oksasta, katse eteenpäin ja menoksi. Toinen vanhemmista lähtee lentämään takaisin metsään, sen perässä hetken epäröityään poikanen ja viimeisenä toinen aikuinen. Jaksaako pikku korppi "oikeaan" metsään saakka? Kyllä vain. Sata metriä lennetty, vieläpä edestakaisin! Korppiperhe hiljenee. Tämä taisi riittää tällä kertaa.