Hellekesän ihastuttavimpia piirteitä on, että se vapauttaa koiran omistajan sopivan vaatetuksen pähkäilystä ja vaatekerrosten pukemisesta ja riisumisesta monta kertaa päivässä. Laitat aamuvarhain päällesi topin ja caprit. Samalla kombolla pärjäät iltamyöhään, kun on taas sen verran viileää, että koiran kanssa kärsii tehdä jonkinmoisen lenkin. Ilma on kuin linnunmaitoa. Ihmiset viihtyvät vielä uimarannalla, osa on vedessä.  Illan kosteus saa  rantapuiston hansaruusut tuoksumaan.

Nyt lämpötila lähestyy nollaa, ja vaatearsenaalia on lisättävä koko ajan. Ulkoiluvaatteet eivät minulta kyllä lopu. Varsinkin isojen koirien kanssa totuin sihen, että sää on todellakin vain pukeutumiskysymys. Isoja koiria ei kuitenkaan ole ollut enää kymmeneen vuoteen, mutta tottumus on toinen luonto. Sadesäällä ulkoilu on tosin vähentynyt minimiin, koska Rosita-havaneesi inhoaa syvästi sadetta ja kaikkea kosteutta. Isojen koirien kanssa rymysin sateellakin maastossa. Itse asiassa metsässä on sateella tunnelmallista ja jotenkin vapauttavaa: minähän en sateesta välitä, en ole sokerista vaan porskutan eteenpäin kuin tyhjää vaan. Ilmassa on happea ja sammal tuoksuu. Rakastan myös syysmyrskyjä ja lumimyräköitä, mutta nekin ovat omiaan metsässä koettuna. Siellä puut rajoittavat tuulen voimaa, mutta muuten on mahtavaa. 

Kohta lähdetään mökille tyhjentämään viimeisia kukkaruukkuja ja -laatikoita. Pitäisiköhän nöyrtyä ja laittaa legginssit vai vieläkö pärjäisi nilkkasukassa? Ja hanskat varmaan käteen? Ja...Tästä se taas alkaa, pukeutuminen. Huoh.