Lintujen talviruokinta on tullut taas aloitettua. Samoille apajille tulevat tietysti myös oravat. Oravat ovat hauskoja veitikoita, mutta välillä niiden kanssa taistellessa nousee savu korvista. Ne ovat ravinnon hankinnassaan sinnikkäitä, nokkelia ja taitavia. Yleensä ne voittavatkin ihmisen 10 - 0.

Ripustetaanpa  siis lintulauta oksantynkään, niin kauaksi rungosta kuin mahdollista. (Sopivaa, pitempää oksaa ei puissa ole.) No niin, orava saapuu tutkailemaan tilannetta. Voisiko maasta käsin hypätä lintulaudalle? Ei. Pitää hypätä puunrungolta. Ensimmäinen hyppy epäonnistuu ja orava putoaa maahan. Uusi yritys ja epäonnistuminen. Vähitellen orava kuitenkin oppii. Ensin se jo osuu lähes aina lintulaudan katolle ja pysyy siinä hetken. Lopulta se ymmärtää pitää tiukasti kiinni niin kauan kuin lauta heiluu ja aloittaa  syömisen vasta, kun liike vaimenee. Kun masu on täynnä pähkinöitä, kenties myös auringonkukan siemeniä, orava tunkee niitä poskeen ja vie  jemmaan  kuusenjuurakon ja ison kiven alle.

Ei hyvä. Niinpä puinen lintulauta vaihdetaan metalliseen lieriöön. Hähhää, siihen eivät varmaan kynnet tartu, kun katon pinta-alakin  on pienempi kuin puisessa lintulaudassa. Paitsi että tarttuvat. Uusi opetteluvaihe kylläkin tarvitaan, mutta sitten oravat istuvat lieriön syöttöorsilla ihan muina oravina. Lisäksi ne päättävät  tuunata syöttölaitetta. Siinä on siemenien nokkimista varten kolme pyöreää  reikää, joita reunustaa muovinen kaulus ja alareunassa oleva orsi. Oravat repivät nämä muoviosat irti, jolloin reiät suurenevat ja pähkinöitä saa helpommin poskeen. 

Vaihdetaan rikkoutunut syöttölaite uuteen. Tällä kertaa ostetaan metallinen "kerrostalo". Talon ikkunat ovat muoviläpysköitä, ja ruokaa saa vain alhaalta. Ilmeisesti se tapahtuu oravien mielestä liian hitaasti, koska ne repivät muovi-ikkunat irti. Sitten syöttölaite onkin jo käyttökelvoton.

Mutta periksi ei anneta. Vanha puinen lauta ripustetaan taas oksaan, mutta uusi laitetaan maahan työnnetyn varren päähän. Odotuksen mukaisesti oravat kiipeävät vartta pitkin lintulaudalle, mutta se on yllätys, että ne eivät jätä lintulautaa rauhaan. Tällä kertaa lintulauta on muovinen. Ensi töikseen oravat järsivät suuremmiksi ne aukot, joista siemenet ja pähkinät valuvat alustalle. Sitten ne jostain kumman syystä nakertavat pois ne reunat, jotka estävät siemeniä valumasta syöttöalustalta maahan!

Mitähän seuraavaksi keksisi? Ratkaisuksi tuli koirien kauluri, siis se tötterö, joka estää koiraa nuolemasta  esim. leikkaushaavaa. Se kiinnitettiin rautalangalla  lintulaudan alapuolelle. Sen olisi tarkoitus estää oravia kiipeämästä lintulaudalle. En hetkeäkään usko, etteivätkö oravat ratkaisisi tätäkin ongelmaa. Viritelmässä on pieniä rakoja, joista varmaan voi aloittaa reiän järsimisen kaulurin tyveen - ja se on siinä.

Oravat saisivat toki ottaa osansa lintujen sapuskasta. Niiden puuhastelua on hauska seurata. Mutta heiluhännät saisivat pysyä kohtuudessa. Muistavatko ne edes, mihin ovat jemmanneet mahaan mahtumattomat pähkinät? Ja ennen kaikkea ne saisivat jättää syöttölaitteet rauhaan.  Ehtisi sen ruoan hitaamminkin syödä.