Kansakunnalle  ollaan valitsemassa uutta pääministeriä. Kärkiehdokkailla ei ole ministerikokemusta ollenkaan (Lindtman) tai vain muutama kuukausi (Marin). Silti jommastakummasta ollaan tekemässä pääministeriä. Aika huimaa!

En epäile näiden ehdokkaiden kyvykkyyttä. Enemmän julkisuudessa esiintynyt ja myös pääministeriä sijaistanut Marin  vaikuttaa analyyttiseltä, selkeäsanaiselta ja jämäkältä. Tosin nämä ominaisuudet saavat  hänet vaikuttamaan myös ainoan oikean totuuden haltijalta ja panevat epäilemään politiikassa tarvittavaa kompromissihalukkuutta. Marin saattaisi vetää SDP:n kannattajiksi niitä nuoria äänestäjiä, jotka nyt kannattavat vasemmistoliittoa tai vihreitä. Veikkaisin, että Marinilla on edessään loistava tulevaisuus politiikassa ja miksei sen ulkopuolellakin tehtävissä, joihin poliitikkona toiminen pätevöittää. Ja niitähän riittää.

Lindtmanin julkisuuskuva on epäselvempi. Hän vaikuttaa enemmän kaikkien kaverilta kuin Marin. Onko se etu vai haitta? Luulisin, että hän vetoaa enemmän perinteisiin SDP:n kannattajiin eli duunarimiehiin, joita vuotaa persujen kannattajiksi. 

Mutta varsinainen asiani oli siis kokemuksen merkitys. Kokemuksen suurin merkitys on mielestäni siinä, että se lisää suhteellisuudentajua ja kykyä erottaa merkitykselliset asiat päiväkohtaisesta pintakuohusta ja muotitrendeistä. Eikä käytännön kokemuksesta ja historian tuntemuksestakaan ole ainakaan haittaa. Toki kokemus voi  muuttua myös jämähtämiseksi. Olisi kuitenkin tärkeää, että hallituksessa olisi ikähaitaria (eli kokemushaitaria). Kuka siellä on nykyään vanhin? Anna-Maja Henriksson? Suurin osa ministereistä on niin näkymättömiä, ettei heitä muista edes nimeltä.

Mutta siis: jos tuleva pääministeri on Marin tai Lindtman (kannattaisin kylläkin Urpilaista), löytyisikö edes toiselle vapautuvista ministerinpaikoista joku kokenut mutta joustava kehäkettu? 

P.S. 5.12. Hesarissa oli tänään kuva hallituksesta. Olihan siellä naaman perusteella varttuneempaakin porukkaa enemmän kuin muistin:)