Oli ihan unohtua: Pikku Nöppöskä, Hauska Höyräke, Rosita the Sylikoira täytti eilen viisi vuotta. Onnittelemme!

Aika rientää huimaa vauhtia. Eräskin sukulainen sanoi, että eikös Rosita ole vasta kolmivuotias. Siltähän se minustakin tuntuu. Mutta ei, kyllä Rosita lähestyy koirien keski-ikää. Havannankoirat tosin voivat olla hyvinkin pitkäikäisiä. Muistanko oikein, että ennätys on yli 18 vuotta? Omistani pisimpään on elänyt Ines, 15 v 10 kk. Sen isä Perla oli myös pitkäikäinen; emän elinikä ei näy kennelliiton tietokannasta.

Vaikka rotu olisi pitkäikäinen, elinikä on toki yksilöllinen: Pilvi-havanna poistui keskuudestamme jo  11-vuotiaana, mutta sen sisko näkyy eläneen lähes 16-vuotiaaksi. (Kiitokset Sessin hyvästä hoidosta omistajalle!)  Mahdollisimman pitkä elinikä ei tosin ole mikään itseisarvo. Tärkeämpää on, missä kunnossa koira elämäänsä jatkaa. Olen sanonut tämän ennenkin: jos koira elää 10-vuotiaaksi tarvitsematta juuri eläinlääkäriä, se on minulle terve koira, ja kaikki kymmenvuotispäivän jälkeen tulevat vuodet ovat bonusvuosia.

Rositan elämässä ei ole tapahtunut mullistuksia. Nyt koronakarenteenin aikaan se ei kylläkään ole voinut hoitaa sylikoiran virkaansa, jota se rakastaa yli kaiken. Ihmisiä voi tavata vain ulkona, enimmäkseen jotain puolituttuja, pyh, mutta sylittelijöitä  ei ole. Ankeaa. Itseäni harmittaa kroonisesti se, että Rosita joutuu elämään ainoana koirana. Minusta koiralla kuuluisi olla koirakaveri. Mutta ehkäpä ainoana koirana eläminen ei ole niin traagista. Tuhannet  koirat näyttävät pärjäilevän siinä asemassa ihan hyvin, ainakin päällisin puolin.

Nyt odottelemme kovasti, että pääsisimme mökköselle. Siellä voi toki käydä, mutta ei juuri asua, koska routa estää avaamasta alueen vesijohtoja. Juomavesi ei muutenkaan tule mökkeihin, vaan yhteiseen vesipostiin. Peseytymisen suhteen tilanne on koronaepidemian vuoksi kiemurainen: voiko saunaa tai edes suihkua avata käyttöön?