Anna Soudakovan romaani Mitä männyt näkevät oli mukana HS:n esikoisteosten kilpailussa. Se on siis ylittänyt jonkin riman, vaikka teosten laittaminen paremmuusjärjestykseen olisikin makuasia. Oli miten oli, tuskinpa minäkään olisin huomannut Soudakovan teosta ilman tätä kilpailua tai vähintään arvostelua Hesarissa. HS on vaikutusvaltainen toimija kulttuurin saralla. Siitä ei pääse mihinkään, vaikka se kuinka kiukuttaisi.

Soudakova kertoo sukunsa tarinaa, joka kulkee 30-luvulta nyky-Suomeen ja  Turkuun. Perheellä on suomalaista taustaa, jonka vuoksi he joutuvat Stalinin suuren vainon kohteeksi. Heidät karkoitetaan  Siperiaan ja monet myös surmataan jo Venäjän Karjalassa. Vainon kohteeksi joutuneen sukupolven jälkeläiset ryhtyvät aikuistuttuaan selvittelemään sukulaistensa kohtaloa. Kun arkistot vihdoin avautuvat, selviää, että monet on teloitettu tekaistujen syytösten nojalla. Lopulta nämä ihmiset rehabilitoidaan eli tunnustetaan, että he eivät ole syyllistyneet niihin rikoksiin, joista heidät aikoinaan tuomittiin. 

Kun Suomessa päätetään, että inkerinsuomalaisia kohdellaan tietyin ehdoin paluumuuttajina, joilla on oikeus asettua Suomeen,  tämäkin perhe päättää tarttua tilaisuuteen. Alkaa kivulias sopeutuminen toisenlaiseen todellisuuteen, jossa on hyvät ja huonot puolensa. Yhteiskunnalta saa tukea eikä kaupoista puutu tavaraa, mutta kielen oppiminen on vaikeaa eikä ryssäksi leimaamiselta voi välttyä. Suomeen kuitenkin jäädään mutta juuria ei unohdeta.

Sitten Venäjän Karjalasta alkaa löytyä Stalinin vainoissa teloitettujen joukkohautoja. Kirjan vaikuttavimpia kohtia on kuvaus matkasta tällaiselle joukkohautapaikalle. Joukkohaudoissa ei ole vain suomensukuisia, vaan esimerkiksi ukrainalaisia ja puolalaisia, joiden jälkeläiset ovat  myös saapuneet muistamaan omaisiaan. Venäjä näyttää vihdoin paljastavan avoimesti menneisyyden haavat. Mutta ei. Ei mene kauankaan, kun tuuli taas kääntyy. Se on tyrmistyttävää puhdistuksista kärsineiden omaisille.

Venäjä on suomalaisille sekä lähellä että  kaukana, maantieteellisesti ja kulttuurisesti. Meidän  on syytä tietää, mitä Venäjällä on tapahtunut ja tapahtuu.  Soudakovan  teos muistuttaa meitä tästä. On sydäntä raastavaa lukea, miten mitättömiä pelinappuloita ihmiset olivat järjestelmän kourissa. Onko tämän toistuminen estettävissä? En tiedä, onko Venäjällä, mutta Suomessa meidän on kynsin hampain pidettävä kiinni demokraattisesta oikeusvaltiosta ja kansalaisvapauksista. Niistä ei voi tinkiä.