Hanna Weseliuksen mainiossa esikoisromaanissa Alma! on kaksi keskushenkilöä, Alma ja Aino. Uudessa teoksessaan Sateenkaariportaat Weselius on päättänyt selvitä yhdellä. Tämä henkilö on nimeltään Egon, alkoholisoitunut professori, "vanha ukko"  kuten hän itseään tituleeraa. Ratkaisulla on riskinsä.

Egon pyöriskelee siellä täällä. Hän käy esimerkiksi tapaamassa vanhaa äitiään, joka tekee kuolemaa kotonaan, hoitaa virkaansa yliopistolla ja osallistuu mielenosoitukseen. Hän myös kapuaa työläästi ylös Malminkartanon läjitysmäkeen rakennetut portaat, joista teos on saanut nimensä. Portaistahan kerrottiin aikoinaan mediassa: ne maalattiin sateenkaaren väreillä, mutta yöllä jotkut maalasivat ne valkoisiksi ja mustiksi.  Egonin retkeilyä raamittaa Helsinki,  joka vaikuttaa Weseliukselle rakkaalta paikalta.  

Helsingistäkin irrotaan. Egon matkustaa Unkarissa pidettävään kongressiin, jossa pitää vuorollaan presentaationsa. Se ei kiinnosta ketään. Ja lähteepä Egon myös poikansa kanssa  vaivalloiselle bussimatkalle Karjalaan ja Valamoon. Matka sujuu ryyppäämisen merkeissä.

Puuhastellessaan niitä näitä Egon funtsii kaikenlaisia omaan elämäänsä,  havaintohinsa  ja maailmantilaan liittyviä juttuja. Välillä kertoja jakelee ikään kuin tietoiskuja Egonin kohtaamista asioista kuten Valamon luostarin historiasta. Nämä fundeeraukset yms. ovat kulturelleja, välillä huvittavia, usein kyynisiä. Egon on illuusioton oman itsensä ja maailman suhteen. Hän on yksinäinen ja jotenkin luovuttamassa, irtoamassa vähistäkin sosiaalisista suhteistaan. Mihin jaksaisi enää tarttua, mikä olisi vielä merkityksellistä? Egonista tulee mieleen  psykiatri Bomannin romaanissa Agathe tai  jokin Houellebecqin romaanihenkilö, kun vain muistuisi mieleen, mikä. Egon voisi tuntea sukulaisuutta myös Engeliin romaanissa Akvarelleja Engelin kaupungista tai jonkin Kristina Carlsonin romaanihenkilön kanssa. Onhan näitä.

Kieleltään ja kerronnallisesti Sateenkaariportaat on yhtä vakuuttava kuin Alma! Weselius ei kompastele. Kertoja vaihtuu vauhdissa, mutta lukijaa ei pudoteta kärryiltä. Minulla ei kylläkään olisi ollut mitään sitä vastaan, että Egonin äiti olisi saanut enemmän tilaa omana itsenään. Poika jää hahmottomaksi, olettaisin että tarkoituksellisesti. Juttu lepää siis Egonin varassa. Egon on moniulotteisen yksiulotteinen! Jossain vaihessa tyyppi alkoi jo kyllästyttää, teki mieli sanoa että heippa vaan, Egon. Ryyppääpä itsesi hengiltä ihan rauhassa, jos et muuta keksi.

Koska olen koiraihminen, minun on pakko mainita vielä eräs yksityiskohta: koirat, jotka esiintyvät teoksessa myönteisessä valossa. Muuutama rotukin mainitaan, jopa ns. suurelle yleisölle melko tuntematon hovawart.

Kokonaisuutena ottaen Sateenkaariportaat on onnistunut teos. Weselius ei ole hyytynyt kirjoittaessaan toista teosta kiitellyn esikoisen jälkeen, mitä usein pidetään vaikeana rojektina.