Saatiinpa taas uusi, oikeastaan uusvanha kaunokirjallisuuden Finlandia-voittaja eli Jukka Viikilä teoksellaan Taivaallinen vastaanotto. (Kirjoitin tästä romaanista blogissani 31.10.) Valinta on yhtä hyvä tai huono kuin minkä tahansa ehdokkaan valinta. Se ei myöskään ollut yllätys. Ainakin itselleni olisi ollut yllätys vain Mataran voitto; se ei oikein istu Finlandian profiiliin. 

Minulle lukijana ei ole kummoista merkitystä sillä, mikä teos kilpailun lopulta voittaa. Tärkeätä on sen sijaan, mitkä teokset pääsevät osallistumaan kisaan. Harmistun, jos en löydä jotain omaa suosikkiani joukosta. Muistaakseni Katja Ketun Kätilö oli tällainen kilpailun ulkopuolelle jäänyt teos, joka oli mielestäni vuoden parhaita, ellei paras. Toisaalta toivon aina, että mukana olisi kirjailijoita, jotka ovat itselleni löytöjä kuten oli tänä vuonna Matias Riikonen. Tuskin olisin Mataraa lukenut ilman Finlandia-ehdokkuutta. Kolmen entisen voittajan (Liksom, Viikilä, Saisio) teokset olisin joka tapauksessa lukenut, olivatpa ne ehdokkaina tai eivät.

Ajattelinkin, pitäisikö Finlandia-palkinnon sääntöjä muuttaa siten, että palkinnon voisi voittaa vain kerran. Riittäisikö meillä hyviä kirjailijoita tavoittelemaan palkintoa, jos joka vuosi karsiutuisi yksi pois joukosta? Laskisiko tällainen päätös palkinnon statusta? Luultavasti. Hyötynä olisi kuitenkin se, että entistä useampi kirjailija saisi tilaisuuden tulla isosti huomatuksi. Katveeseen jäävät kirjailijat olisivat sen ansainneet.

Meillähän on useita muitakin kirjallisuuspalkintoja kuin Finlandia. Niiden huomioarvo on kuitenkin vähäisempi. Kuka esimerkiksi voitti viime vuonna Runeberg-palkinnon tai Savonia-palkinnon tai HS:n esikoisteoksen palkinnon? En muista, mutta muistan toki, että Anni Kytömäki voitti Finlandian. 

Finlandia-kisa on nyt kisattu, ja ei kun kohti uusia seikkailuja. Poistun näppikseltä lukemaan Valkaman romaania Sinun, Margot, joka on tämän vuoden HS:n palkinnon voittaja.