Taloyhtiön laajalla, puistomaisella pihalla on muutama lintujen ruokinpaikka. Lintulaudoilla on tarjolla siemenseosta ja maapähkinöitä. Puusta riippuu rasva-siementankoja ja -palloja. Talvi tuli varhain, joten ruokinta aloitettiin joskus lokakuun loppupuolella. Ruokintapaikoilla kävikin vilske. Ensimmäinen tanko hupeni muutamassa viikossa. Sitähän käyvät syömässä myös tikat. Mutta joulukuun puolivälin tienoilla tapahtui muutos: linnut vähenivät radikaalisti; saattaa olla, että jonain päivänä ei näe yhtään lintua. 

Miksi? Sen kun arvaisi. Joku arveli, että olisiko pihalla vieraillut haukka, sellainen on joskus nähty. Mutta miten pitkään haukan pelotevaikutus säilyy? Ei kai pihalla asusta jonkilainen päivystävä haukka.

Olen useana vuotena osallistunut pihabongaukseen. Enemmistönä havaituista linnuista ovat tietenkin olleet talitiaiset. Myös sinitiaiset ovat olleet vakioporukkaa, muut tiaiset (hömö-, pyrstö-, töyhtö- ja kuusitiainen)  satunnaisempia eikä niitä välttämättä ole näkynyt juuri bongauspäivinä. Myös käpytikka ja varis, harakka ja pulu ovat olleet vakiosettiä. Puukiipijäkään ei ole ollut harvinaisuus; sen näin tänäkin vuonna ennen joulua. Eräänä vuonna sattui iso tilhiparvi lentämään pihan yli bongauspäivänä. Peipot, viherpeipot, vihervarpuset, keltasirkut ja urpiaiset ilmestyvät yleensä pihalle vasta maalis-huhtikuussa, jos ilmestyvät. Ne häipyvät nopeasti pesimäpaikoilleen, kuten myös ensimmäiset rastaat. Sitten onkin jo aika lopettaa ruokinta, ellei ole takatalvi meneillään tai tulossa.

Tänään olen nähnyt pihalla yhden (!) pulun. Eilen näin auton ikkunasta ison tilhiparven vähän kauempana. Sekin on tietysti havainto, ettei lintuja ole, mutta en silti viitsi  ilmoittaa yhtä pulua. Tilhiparven ovat varmaan muutkin huomanneet. 

Lisäys 1.2. Nyt pihalle pöllähti kymmenien lintujen parvi. Oletin, että kyseessä ovat tilhet, mutta ei. Varmistin oikein kiikarilla, että ne ovat rastaita. Pihlajoissa on vielä marjoja, niitähän rastaat ovat hamuamassa. 

Toinen lisäys 1.2. Nyt on huisketta! Pari tuntia edellisen lintuparven jälkeen pihalle ilmestyi myös iso tilhiparvi. Parven lähdettyä yksi tilhi jäi pihalle makaamaan kuolleena. Sillä oli vielä pihlajanmarja nokassa. Tilhet ja rastaat ovat kiertolaisia. Missähän ne ovat tähän saakka asustaneet ja mistä löytävät tämän jälkeen ruokaa. Kesään on vielä  pitkä matka.  Ruokintapaikan vakkareita ei vieläkään näy.