Eurooppaan puuhataan taas sotaa. Toki ideana lienee, että kun tarpeeksi pullistellaan, saadaan aikaan pelote ja sen avulla omat tavoitteeet läpi ilman sotatoimia. Mutta kuitenkin: missä viipyvät rauhanmarssit, joilla mahdollista sotaa vastustettaisiin? Estävätkö koronarajoitukset mielenosoitusten järjestämisen? Tuskin. Järjestetäänhän monessa maassa mm. koronarajoituksia vastustavia suuria mielenosoituksia.

Vaikea uskoa, että missään Euroopan valtiossa ammattisotilaat tai nuoret miehet odottaisivat innoissaan määräystä astua palvelukseen, edes Venäjällä. Sitä kammoavat aivan varmasti myös heidän läheisensä ja kaikki muutkin. Kukaan ei myöskään halua ohjuksia niskaansa. Mutta onko sodan uhasta nostettu meteli vai ajatellaanko, että ei se sota Ukrainasta eskaloidu? Venäjä kaappaa Valko-Venäjän ja Ukrainan takaisin itselleen "väestön toivomuksesta" ja "suojellakseen venäläisiä lännen aggressiolta". Ja mitäpä se meille kuuluu. Muu Eurooppa seuraa katseella, kun Putin kohta suutelee ristiä Kiovassa Pyhällä Venäjänmaalla, kultakaapuisten ympäröimänä. Ja Serbiassa hurrataan.

Yritetäänhän kriisiä ratkoa, aivan. Mutta minua onkin viime aikoina yhä enemmän askarruttanut meidän tavisten rooli.  Tavikset ovat enemmistö niin Venäjällä kuin lännessäkin, mutta isoissa asioissa olemme syrjästäkatsojia ja voimme vain toivoa parasta.