Annali Kannon romaani Rottien pyhimys onnistuu herättämään uteliaisuutta jo nimellään. Että mitä, onko sellainenkin pyhimys olemassa. On, selviää romaanista. Rotilta ja hiiriltä varjeleva pyhimys on nimeltään Pyhä Kakukylla! Monta muutakin hauskaa juttua lukija oppii. Välillä Kanto tosin intoutuu vähän liikaakin luennoimaan, mutta enimmäkseen tietoiskut lomittuvat tekstiin luontevasti.. 

Romaanin tapahtumat ajoittuvat 1500-luvun alkuun ja paikantuvat Hattulaan, jonka kirkon seinät lähes peitetään maalauksin. Eletään vielä katolilaisuuden aikaa, vaikka Kustaa Vaasan toteuttama ns. uskonpuhdistus jo aivan ovella. Sitähän eivät romaanin henkilöt vielä tiedä. Heille Rooman kirkko on ikuinen, olemassa päivien loppuun saakka.

Kirkkoa maalaamaan saapuu pari kirkkomaalaria Ruotsin puolelta. Kolmas maalari on sairastunut. Niinpä sovitussa aikataulussa pysymiseen tarvitaan apua, johon ei riitä kätensä telova maalarioppilas Vilppu. Koska muita ei ole tarjolla, työhön huolitaan omalaatuinen nuori nainen, Pelliina. Pyhäinhäväistys,  nainen maalaa kirkkoa! Ympärillä hääräävät seurakunnan pappi ja kirkkoväärti, taustalla kihisee kyläyhteisö ja hallitsee seudun mahtimies, linnanherra Åke Tott. Myöhäiskeskiajan maailmankuva ja elämäntapa tulevat lukijalle tutuiksi juhlaruokia myöten.

Kirkon maalaaminen aloitetaan varhain keväällä ja valmista tulee loppusyksystä. Väliin mahtuu kaikenlaista. Pääosin kuvataan itse maalaamisen edistymistä, mutta rinnalle on kehitelty pienempää ja suurempaa tapahtumaa tarinaa elävöittämään. Jopa epäsuhtainen rakkaustarina on onnistuttu ymppäämään mukaan. Voi Pelliina-parkaa! Tällä en tarkoita, että Pelliina olisi mikään aivoton ja avuton uhri. Pelliina on oman elämänsä subjekti, loppujen lopuksi.

Maalarit, varsinkin heistä vanhempi,  pohdiskelevat maalaamistaan ja tulkitsevat, mitä maalauksilla halutaan kertoa. Tämä on teoksen mielenkiintoisinta antia. Ainakaan itse en ole selvillä vanhan kristillisen kuvaston symboliikasta. Teoksen lopussa on linkki videoon, jossa kirjailija kertoo romaanissa esiintyvistä maalauksista. Valitettavasti linkki ei ainakaan tänään toiminut. Teoksessa on myös lähdeluettelo. Nämä lähdeluettelot kaunokirjallisten teosten lopussa ovat yleistyneet. Se on asiallista varsinkin, kun on kyse historiaan sijoittuvasta tarinasta, jonka rakentamiseen kirjailija tarvitsee tutkijoiden työtä, ja toki lukijakin voi niiden avulla laajentaa tietämystään.

Lukeminen kannattaa aina. Oli ilo lukea Anneli Kannon  romaani!