Kuten aikaisemmin kerroin, aikeena oli mennä pitkästä aikaa tarkistamaan, mitä kuuluu puutarhamökille lumen paljoudessa. Ei kun tuumasta toimeen.

Alueelle johtava tie oli suht asiallisessa kunnossa. Mainiota. Alueen sisällä aurataan vain parkkipaikoille johtavat tiet; parkkikselta eteenpäin on selvittävä omin neuvoin. Talsitaan siis kujan alkuun - ja kukas  se siellä seisookaan vajaan sadan metrin päässä: suurikokoinen valkohäntäkauris, ilmeisesti siis pukki. Tovin mietittyään se lähti tarpomaan kujaa poispäin ja puikahti sitten metsään.

Kauriit ilmestyivät alueelle muutama vuosi sitten, ja tietenkin ne etsivät syötävää myös pihoista. Sorkan jälkiä on ollut omassa pihassammekin syksystä lähtien, kuten viime talvenakin. Edellisellä ressulla otin kuvan mielestäni hyvin pienistä jäljistä; minulla on kuva myös isommista. Ajattelin, että kyse voisi olla metsäkauriista. Olisiko alueella molempia? Kauriin jälkien vieressä oli iso koiran tassun jälki, josta en tietenkään ottanut kuvaa. Vasta jälkeenpäin juolahti mieleen, ettei lähistöllä näkynyt lainkaan ihmisten jälkiä. No, ehkä koira oli huidellut kaukana ulkoiluttajastaan? Ellei se sitten ollut susi, jollainen taas nähtiin näissä maisemissa juuri niihin aikoihin. 

No niin, seistään siis kujan päässä ja hämmästytään. Naapuri joka on aina kolannut tai jopa aurauttanut väylän omalle mökilleen ja tehnyt sen vielä alkutalvesta, ei olekaan enää tehnyt sitä. Jahas, kahlataanpa sitten perille. Etteenpäin sano mummo lumessa! Jalka lumeen - hups! Toinen jalka - apua! Sen enempää ei tarvinnut yrittää tajutakseen, että kahlaaminen oli ylenpalttisen työlästä, käytännössä mahdotonta. Surkuhupaisaa, että omistan kyllä lumikengät, mutta ne olivat mökillä.

Mutta mökille on päästävä. Onneksi lumikengät olivat tarjouksessa (35 €) halpiskaupassa. Hintaansa nähden ne ovat yllättävän toimivat.  Lumessa liikkuminen ei enää ollut ongelma. Problem solved!

Pihalla odotti sitten sellainen näky kuin ounastelinkin. Jänikset, rusakot tai molemmat, metsämyyrät ja kauriit olivat käyttäneet hyväkseen pihan antimia eli omenapuita. Kun lunta on paljon, puihin ulottuu mukavasti, vaikka ne on suojattu. Pihlajanmarjatkin olivat hävineet, mutta aroniapensaissa  oli vielä marjoja. Lähes parimetrisen pensasaidan yli olisi pystynyt astumaan lumen kinostumisen vuoksi. Rakennukset olivat kuitenkin pystyssä. Katoilta yritettiin raapia lunta vähemmäksi sellaisen kaapimen avulla. Sen lapa irtosi lähes heti eikä suostunut pysymään kiinni. Nämä härvelit ovat nyt kaupoista loppuneet, kuinkas muuten.

Mutta päivä oli ihana ja lupaava, kaikesta huolimatta.  Koko joukko siemeniä on jo ostettu kevään kylvöjä varten. Siitä se lähtee, uusi puutarhan vuosi.