Tämä talvi on ollut säiden suhteen huippuhieno. Pysyvä lumipeite tuli jo varhain marraskuussa, eikä sen jälkeen ole juuri ollut suojasäitä, joten loskassa ei ole tarvinnut tarpoa. Mutta nyt alkaisi lumentulo riittää. Auraus takkuaa, eikä aurattu lumi mahdu mihinkään.  Ei käy katteeks niitä, joiden on aamuisin  pakko päästä autolla pois auraamattomalta parkkikselta. Sitten on vielä kantona kaskessa ns. tonttikatu eli väylä, joka on viimeisien joukossa kaupungin aurausjärjestyksessä. Kun siitä selviää, pääsee sentään kadulle, jolla kulkevat bussit ja joka sen vuoksi aurataan ensimmäisten joukossa. Huh!

Joka paikassa ovat riesana aurausvallit ja vuoren korkuiset lumikasat. Kasat ovat niin korkeita, etteivät auraustraktoreiden kauhat kohta ulotu ylemmäs. Mihin lumi sitten tungetaan? Taloyhtiön laajalla pihalla olisi tilaa vaikka kuinka paljon. Harmi vain, että suurin osa siitä on traktoreiden ulottumattomissa. 

Viikonloppuna on pakko käydä katsomassa, vieläkö puutarhamökki on pystyssä. Lumi on riesana myös alueelle johtavalla tiellä. Joskus se on aurattu hyvin, joskus ei. Kun viimeksi kävin möksällä, panin kädet kyynärpäitä myöten ristiin onnistuessani seikkailemaan takaisin isolle tielle. Tietenkin vastaan tuli toinen auto hankalimmassa paikassa. Oli pakko väistää pientareen lumipöperöön ja toivoa parasta.