Tämän päivän Hesarissa toimittaja Veli-Pekka Lehtonen kirjoittaa, miten tärkeää nykyisessä tilanteessa on pysyvyys. Idean hän oli saanut radiojuontajalta: maailmassa on kaikki kohdillaan, kun radio jauhaa merisäätä kuten aina ennenkin. Se tuntuu turvalliselta.

Tätä samaa turvallisuuden tunnetta koin itse tehdessäni viikonloppuostoksia marketissa. En ole koskaan ollut mikään soppailija;  olen viipynyt kaupoissa vain välttämättömän ajan. Nyt viihdyin marketissa mainiosti, kiirettä pitämättä,  suorastaan fiilistellen. Varhain aamupäivällä oli väljää. Suurin osa ihmisistä oli meitä ikääntyneitä, kiltisti maski naamalla.

Turvallisuuden tunne syntyi siitä, että kaikki on tuttua ja ennakoitavaa. Pullonpalautusautomaatti nielee tölkkejä ja pulloja. Sitten on edessä ihmisen kokoisia ongelmia: Ostanko verigreippejä vai tavallisia? Taistelenko hillomunkkien ohi vai sorrunko vielä pahempaan kaloripommiin, kermavaahtoa ja hilloa sisällään piilottelevaan isoon leivonnaiseen? Hamstraanko pullovettä? En, mutta taidan ostaa pari pakettia kahvia. Ostanko tuoretta vai pakastettua kalaa?  Vieläkö tarvitsee maskeja? Vielä, mutta pienempi pakkaus riittää. Ostosreissu etenee ja kärry täyttyy. Kassan kautta ulos ja tavarat autoon.

Niin levollista ja lohdullista ja ennen kaikkea normaalia. Sitä mikä on ollut tylsää rutiinia. Tylsää se on vieläkin, mutta siinä sen voima piilee. Tylsyydessä.