Minulta on kysytty, olenko sairastunut tai jotain, kun uusia postauksia ei ilmesty. En ole, mutta minulta ovat loppuneet sanat. Olen lamaantunut. Mietinpä mitä tahansa jutunjuurta,  kirjoittaminen tuntuu turhalta. Olen toki lukenut kirjoja kuten aina ennenkin, viimeksi esimerkiksi Haahtelan romaanin Jaakobin portaat. Mitähän siitä sanoisi? No, sanon että Haahtela on kultivoitunut romantikko, ja sellaisia ovat hänen romaaninsakin, kultivoituneita.  Entä Giordanon Jopa taivas on meidän? Ylimainostettu kuten käännökset usein, mutta periaatteessa ihan jees. Sirkusleijonan mieli (Elstelä) jäi syksyllä lukematta. Teos on vielä kesken, mutta sen yksityiskohtainen kuvaus sekä ihastuttaa että uuvuttaa. Jälkeen (Saikkonen)  jätti jälkeensä kysymyksiä. Ja sen semmoista.

Nyt sitten odotetaan Zeleskyin puhetta Suomen eduskunnalle. Pahoittelen, etten täysin ymmärrä, miksi se on tarpeen. Olemme jo nähneet ja kuulleet oletettavasti kiireisen ja uupuneen Zelenskyin puhuvan monissa yhteyksissä. Tuntuu kohtuuttomalta vaatimukselta, että meillekin pitää puhua, vaikka se ei muuta mitään. Eri asia, jos toive puheen pitämisestä on tullut Ukrainasta käsin.

Zelenskyin tähdittämä Kansan palvelija on kyllä mainio. Hämmästyin, miten railakkaasti siinä mätkitään Ukrainan epäkohtia.  Sananvapaus on ainakin sarjan tekoaikaan ollut voimissaan. Naiiviuteenkaan ei  sorruttu: myös uudet kansan palvelijat ottivat vastaan lahjuksia; yhteiskuntaan syvään rakennettu korruptio on tiukassa. 

Kuka olikaan se USA:n presidentti, joka lanseerasi käsitteen pahan valtakunta, sittemmin myös pahan akseli?Reagan tai jompikumpi Bush? Muistan ajatelleeni, että sellaisia yksinkertaistuksia tarvitaan tietämättömille ja tyhmille amerikkalaisille.  Hymähtelin myös vapaan maailman puolustamiselle. Hymähtelenkö vielä? En.

Mikä on hinta, joka on oltava valmis maksamaan vapaudesta? Vapaus tai kuolema?

(14.05. lisätty viimeinen kappale.)