Heikki Kännö, yksi lempikirjailijoistani, on julkaisuut uuden romaanin nimeltään  Ihmishämärä,  sivuja yli tuhat. Toinen suosikkini, Miki Liukkonen, osaa myös suoltaa tuhatsivuisia tiiliskiviä. Muutaman esimerkin mainitakseni. 

Tuhatsivuisten  järkäleiden lukeminen on viheliäistä. Ongelma ei ole sivumäärä sinänsä. On  yhdentekevää lukeeko kolme ohuempaa romaania vai yhden paksun. Ongelma on kirjan fyysinen käsittely. Jos istut laiskanlinnassa kirja käsissäsi, joudut kannattelemaan painavaa opusta. Kirjaa on sitä paitsi puristettava aika napakasti saadakseen sen pysymään auki niin levällään, että rivit ovat luettavissa. Liukuvat moniteholasit vaativat katseen tarkkaa kohdentamista, ja pian on niska jumissa ja kädet puutuneet.

Likinäköisenä luenkin enimmäkseen ilman laseja, mutta silloin tekstin on oltava varsin lähellä silmiä. Ratkaisu on asettua koko ruumiin varaan sohvalle, iso tyyny niskan taakse, kirja käsiin. Niska säästyy, mutta kädet eivät, vaikka kirjan voikin välillä laskea rinnan päälle ja yrittää lukea  siitä. 

Ennen vanhaan laajat teokset jaettiin useisiin niteisiin. Kirjahyllyssäni on esimerkiksi peräti neliosainen Sota ja rauha, kolmiosaiset Kurjat ja Don Quijote, kaksiosainen Oblomov jne. Jos Linnan romaanista Täällä Pohjantähden alla otettaisiin uusintapainos, laitettaisiinko kaikki kolme osaa samaan niteeseen? Ilmeisesti.

En tiedä, onko esimerkiksi Kännön teoksia julkaistu e-kirjana tai äänikirjana, mutta sen tiedän, etten pidä tekstin lukemisesta minkäänlaiselta näytöltä, pieneltä tai isommaltakaan. Äänikirjoihin olisi aikomus "sortua". Olen lukenut Passion paperiversiona. Äänikirjana sen kuitenkin lukee Saisio itse, mikä tekee kuuntelemisesta kiinnostavaa, joten siitä taidan aloittaa seikkailuni äänikirjojen maailmassa.