Eilen Kuopiossa ajetun Varsakunkku-finaalin voitti ori Vale-Elli. Hämmästyin huomatessani, että jotkut ovat vetäneet herneen nenään hevosen nimen vuoksi. Oriin nimenä ei heidän mielestään saisi olla Elli. No jopas! Tartteeko olla niin tiukkapipoinen. Nimihän on mainio, suorastaan nerokas.

Vale-Elli kantaa mukanaan kokonaista viittauksien verkostoa. Elli on tietenkin eläinlääkärin puhekielinen nimitys, joka on johdettu lyhenteestä ell, eläinlääketieteen lisensiaatti. Se tuo mieleen valelääkärit ja vastaavat julkisuudessa esiintyneet ketkut. Ja eihän hepo nyt oikea  lääkäri voi olla, vaikka olisi kuinka fiksu ja filmaattinen:) Vale viittaa myös siihen, ettei kyseessä ole tamma vaan ori. Elli puolestaan viittaa myös oriin isään eli Ellin Sisuun. 

Nimistön  tutkijat valitsevat vuoden nimen, ja tänä vuonna tittelin voitti Savon Murre. Savon Murre on Evidensia-ketjun Kuopiossa sijaitsevan eläinlääkäriaseman nimi.  Nimi sijoittaa klinikan maantieteellisesti suunnilleen tiettyyn osaan Suomea. Murre piuolestaan on ollut  ainakin Itä-Suomessa yleinen koiran ja myös  kissan nimi. Ja tokihan nimi häivyttää taustalle sen tosiasian, että kyse on kuitenkin kansainvälisestä Evidensia-ketjusta, jota kaikki eivät niin rakasta. 

Tämän vuoden nimi -tittelin voisi ensi vuonna antaa Vale-Ellille.

P.S. Sana ori taipuu ori, oriin, oriit, ei kuten tori, torin, torit, ellei sitten Kotus ole jo nostanut käsiä pystyyn kuten se teki esimerkiksi hyväksyessään kirjakieleen myös ilmauksen alkaa tekemään aikaisemmin vaaditun alkaa tehdä rinnalle.