Marraskuussa käymme mökkösellä enää harvoin. Viikonvaihteessa tuli sentään pistäydyttyä. Maahan satanut lumi paljastaa salaisuudet. Jokin hipsuvarvas oli kipittänyt terassin poikki. Myyrä, luulisin. Niiden näkee näkee kesällä syöksyvän kukkapenkista toiseen ja varaston alle. Kärpän parihyppelyjälkeä ei tällä kertaa näkynyt. Harmi. 

Nurmikolla oli lumeton laikku, noin puolitoista metriä kanttiinsa. Ajattelin ensin,  olisiko se kauriin makaus, mutta lähemmin tarkasteltuna näkyi, että siitä oli syöty ruohoa. Pihanurmi jäikin syksyllä melko pitkäksi ja kasvoi vielä, koska lokakuu oli lämmin. Myös penkkiin jäänyttä persiljaa oli syöty. Katkottua persiljaa oli runsaasti myös lavakauluksen vieressä ikään kuin sitä olisi siihen syljeksitty. Eikö se ollutkaan maistunut? Etsin pihalta kauriin jälkiä, joita pihalla oli viime talvena jo marraskuussa, mutta niitäkään ei näkynyt. Sen sijaan jäniksen jälkiä  oli runsaasti. 

Eläimet valloittavat pihan heti, kun me ihmiset poistumme. Niiden puuhastelua - useimmiten tihutöitä - valvoo nyt riistakamera. Ajattelimme, että jotain "iloa" voisi omenapuun järsimisestä, oksankärkien mutustelusta ja sen semmoisesta olla meille ihmisillekin. Eli se ilo, että näkisimme, mitkä otukset ja ennen kaikkea miten ne pihalla askaroivat. Esimerkiksi ainoata oikeata omenapuuta ympäröi tietenkin verkko; lisäksi sitä varjelee muovikierukka ja maahan ripoteltu valkosipuli. Viimeksi mainittua kehuu naapuri; itse en sen  tehoon usko, mutta kaikkea on kokeiltava. Mutta siis: jänis tai rusakko pääsee verkon sisälle, minkä näkee runsaista papanoista omenapuun juurella. Onneksi se pääsee myös pois. En todellakaan halua nähdä jäniksenraatoa omenapuun juurella. Siinä vaiheessa kun lunta on paljon eikä sitä ole käyty tamppaamassa matalammaksi, verkon ylittäminen ei ole konsti eikä mikään. Mutta miten temppu tehdään alkutalvesta, kun lunta on vain vähän? Sitä olen monesti miettinyt katsoessani puun juurelle taas kerran ilmestyneitä papanoita. No, ehkä riistakamera nyt paljastaa tämänkin salaisuuden.

Joulu - maaliskuun ajan mökki viettää hiljaiseloa. Mökillä käydään harvakseltaan tarkistamassa, että kaikki on kunnossa. Maaliskuussa ostan ensimmäiset siemenet. Huhtikuussa alkaa viherpeukaloa kutittaa yhä enemmän, ja mökilläkin pistäydytään yhä useammin, jos vain sää sallii. Huhtikuun takatalvet tuntuvat tosi pyttymäisiltä. Äitienpäivän tienoilla siirtolapuutarha herää taas eloon. Siihen tähdätään.

Lisäys 3.12. Tänään käytiin vilkaisemassa riistakameraa. Otuksia ei ollut osunut kameraan, minkä saattoi arvata jo siitä, että uudella lumella ei ollut eläinten jälkiä kameran edessä. Nyt pihalla oli kuitenkin liikkunut kauris mutta valitettavasti kameran ulottumattomissa.