Heräsin eräänä yönä jokunen vuosi sitten siihen, että olohuoneen puolelta kuului miesäänten puhetta. Mitä ihmettä! Onko asuntoon murtauduttu tai tultu sisään avaimilla? Vanhan lukitusjärjestelmän  avaimiahan oli jäänyt ties kenelle. (Nyt lukkojärjestelmä on jo uusittu.) Vai onko talossa tulipalo ja pelastajat evakuoimassa asuntoja? Miksi koirat eivät hauku? Nämä ajatukset risteilivät päässä muutamassa sekunnissa, kunnes heräsin kunnolla ja tajusin, että televisio on mennyt itsestään päälle ja puhe kuuluu siitä. Tämä on sittemmin  tapahtunut muutamia kertoja. Myös radio on kertaalleen käyttäytynyt samalla tavalla. Vaikka tunnen jo ilmiön, säikähdän silti aina.

Tällä viikolla kuulin jotain rapinaa huoneesta, jossa on kirjoituspöydällä läppäri ja siihen liitetty tulostin. Ehkä Rosita on mennyt sinne ja "petaa" itselleen makuupaikkaa nojatuoliin, kuten sillä joskus on tapana, arvelin.  Kun sitten lopulta menin tarkistamaan tilanteen, olin lentää pyrstölleni. Tulostin oli sylkenyt pöydälle ja lattialle kymmenisen arkkia tekstiä. Sisältönä on jonkin espoolaisen ok-talon 90-luvulla tehdyt muutostyöt ja niihin tarvitut luvat. Minulla ei ole tällaisen asian kanssa mitään tekemistä. Omituisinta kuitenkin on, että tulostin toimii omin nokkineen jostain bittiavaruudesta tulleen käskyn ohjaamana. Tietokone ei ollut päällä, ja virustorjunnan yms. pitäisi olla kunnossa. En yhtään tiedä, miten asiaan pitäisi suhtautua.

Taannoin sekoili kansalaisopiston tietojärjestelmä. Sen seurauksena omaan sähköpostiini pöllähti 18 henkilön eräälle opettajalle tarkoitetut viestit. Sillä lailla! 

Jotenkin pelottavaa olla tietotekniikan armoilla. Minkähänlaiseksi meno muuttuu, jos kyberhyökkäykset toden teolla alkavat?