Äänestin kumminkin, vaikka olin jo aikeissa jättää homman väliin. Jotenkin vaan tuntuu, että äänestäminen on sekä oikeus että velvollisuus. Mutta koska olen ns. liikkuva äänestäjä, ei ole helppoa keksiä, ketä tai mitä puoluetta äänestäisi. Eduskuntavaalit on sitä paitsi kaikkein hankalin rasti, kinkkisempi kuin muut.  Aivan puhtaalta pöydältä en lähde ehdokasta haarukoimaan, mutta pois sulkevia kriteereitä on vähän. Kuten taisin jo aikaisemmassa jutussa kertoa, tällä kertaa päätin, että en esimerkiksi äänestä ehdokasta, joka suhtautuu kielteisesti eutanasian sallimiseen. Se karsi jo pari potentiaalista ehdokasta.

No niin. Ensin piti päättää puolue. Puolueeet ovat satunnaisessa järjestyksessä:

SDP: Demarien tavoitteet ovat asiallisia, mutta keinot niiden saavuttamiseen surkeita. Sä koskaan et muuttuuaaa saaaa. Koska kaiken pitää olla kuten aina ennenkin, demareista on tullut viheliäinen kehityksen jarru.

Keskusta: Voi voi. Keskusta on ollut takametsien tuki ja turva, mutta ei enää. Puheenjohtaja on Varsinais-Suomesta ja esimerkiksi Vaasan vaalipiiristä   kolme ministeriä. Ei voi olla totta, paitsi että on. Itä-Suomi on pyyhkiytynyt kepunkin kartalta. Sitä saa, mitä tilaa, kepuseni.

Vihreät: Takana loistava tulevaisuus. Mitä tulee mieleen vihreistä nyt? Kenties sukupuolineutraali vessa.  Olen vihreille suorastaan vihainen. Kun vihreät aikoinaan ilmestyi puoluekartalle, olin toiveikas: tämä porukka tuulettaa luutuneet asenteet ja hajottaa perinteiset poterot ja juoksuhaudat  ja luo tilalle jotain uutta. Niinpä niin.

Kokoomus: Kokoomus on vauraiden alueiden ja vauraiden ihmisten puolue. Tänne susirajalle ei puolueella  ole mitään tarjottavaa, vaikka Petteri Orpo pistäytyikin kampanjan aikana höpisemässä  Itä-Suomen tärkeydestä. Sitä paitsi en ole kuullut, että vaalipiirin kansanedustajat olisivat saaneet mitään aikaiseksi, edes päässeet merkittäviin asemiin puolueen hierarkiassa.

Kristilliset: Kristilliset vastustaa puolueena eutanasiaa, joten sepä siitä. Muuten puolueen ohjelma on asiallinen ja Sari Essayah pätevä. Harmi, ettei Essayah ole jonkin isomman puolueen puheenjohtaja. Hän olisi ministeriainesta, jopa pääministeriainesta.

Perussuomalaiset: Perussuomalaiset on  hankalin porukka arvioitavaksi. Kaikki persujen esitykset eivät suinkaan ole hölmöjä, mutta vastapainoksi juututaan jankkaamaan maahanmuuttoa ja kehitysapua. Vetoavatko nämä teemat todellakin suureen joukkoon äänestäjiä? Imeisesti, mikäli gallupeihin on uskomista. Persujen pimeämpää puolta on yritetty lakaista maton alle, ja jossain määrin onnistuttukin.

Vasemmistoliitto: Jos Li Andersson olisi ehdokkaana omassa vaalipiirissäni, voisin kuvitella äänestäväni häntä, vaikka puolue onkin tyypillinen rahanjakopuolue: entiset etuudet on säilytettävä ja uusia kustannettava, viis siitä, ettei rahaa ole. Anderssonin retoriikka on kyllä  vakuuttavampaa kuin Marinin, eikä vaalikaudella aikaansaatu oppivelvollisuuden jatkaminen ole hullumpi asia, jos se  estää nuorten syrjäytymistä. 

LiikeNyt: LiikeNytilläkin oli alun alkaen jotain kiinnostavia avauksia, en tosin muista enää, mitä. Puolue ei kuitenkaan ole saanut ilmaa siipiensä alle ja on liiaksi yhtä kuin Harkimo. Valitettavasti.

RKP: Ihme kyllä, puolueella on täällä takametsissä pari ehdokasta, mutta ei mitään mahdollisuuuksia menestyä.

Muut: Eduskunnan ulkopuolisista puolueista olisin saattanut äänestää liberaaleja, jos puolueella olisi ollut vaalipiirissä joku todella vakuuttava ehdokas. Kukaan puolueen ehdokas ei varmaankaan saa tarpeeksi ääniä päästäkseen eduskuntaan, mutta olisin voinut kannattaa puoluetta ikään kuin tulevaisuutta silmällä pitäen. 

Mutta näistä sitten piti ehdokas valita. Ehkä kerron huomenna, miten ehdokkaalleni kävi.