Aino Leppäsen romaani Tujuin terkuin ope on niitä sattumalöydöksiä, joita joskus lähtee kirjastosta mukaan. Toki pähkäilin, olenko lukenut Leppäsen edellisen romaanin Terkuin ope. Takakansitekstin perusteella siinä tuntui olevan jotain tuttua.

Leppänen on ammatiltaan äidinkielen lehtori, kuten myös vaikkapa Tommi Kinnunen ja Minna Rytisalo,   Hänen valitsemansa genre on kuitenkin toinen kuin edellä mainituilla. Leppänen kirjoittaa viihdettä.Siinä ei ole mitään nikottelemista; viihdettä ei enää katsota kieroon samalla tavalla kuin takavuosina, jolloin esimerkiksi  Kaari Utrio ja Laila Hirvisaari vielä saivat  odottaa arvostusta työlleen. Lopulta vankkaan historialliseen tietoon nojaavien romaanien arvo ymmärrettiin, ja Hirvisaari oli jopa Finlandia-ehdokkaana Katariina Suuresta kertovalla romaanillaan.

Leppäsen romaanin kertoja Aisku opettaa äidinkieltä lukiossa. Eletään koronavuosia ja kompastellaan sen haasteissa. Yksityiselämässään Aisku on eronnut yksinhuoltaja ja seurustelee työpaikkansa virastomestarin kanssa. Työtovereiden kanssa ollaan ystäviä tai stten ei. Opiskelijat velttoilevat, mutta ope on kuitenkin heidän lempparinsa.

Kerrontatapa noudattaa viihteen konventioita puuduttavalla tavalla. Tyypit katsovat toisiaan syvälle silmiin ja hymyilevät leveästi. Kalle on henkeäsalpaavan komea, mutta Elmo on sittenkin rakkaampi eikä kaunis ja fiksu opiskelija Maisa onnistu kaappaamaan häntä Aiskulta. Lenni on herkkä runoilijapoika - ja homo. Odotin kyllä, että yksin asuva Kalle olisi paljastunut homoksi, vaikka flirttailikin Aiskun kaa, mutta ei.

Leppäsen romaanin on tarkoitus olla hauska; minua se ei huvittanut. Ehkä huumorintajussani on vikaa? Jos johonkin vertaisin, niin esimerkiksi Minna Lindgrenin Ehtoolehto-romaanit ovat hauskoja, ja siinä sivussa niillä on painavaa sisältöä: kritiikin kohteena on vanhusten asema. No, eipä Leppänenkään silitä koulua myötäkarvaan, joten onhan hänelläkin on tärkeää sanottavaa. Tosin Kinnusen & Rytisalon Huokauksia luokasta käsitteli tämän aihepiirin, asiapohjalta, ilman väkinäistä huumoria. Toki teos ei ole romaani.

Leppäsen teos alkaa esipuheella, jossa hän  aiheellisesti muistuttaa, että kyse on fiktiosta. Lisäksi hän piikittelee kirjabloggaajia. Yhyy! Olen kauhistunut. Sitä kyllä ihmettelen, miksi kirjailijat viitsivät kiinnittää huomiota  bloggaajiin. Luulisi, että vain ammattikriitikoiden mielipiteillä on heille merkitystä, jos bloggaajat eivät kerran ymmärrä mistään mitään.