Sattuipa taas jossain silmään (Lemmikkipalstoilla kenties?) keskustelu johtajuus/koiran alistaminen  vs. kumppanuus ihmisen ja koiran välillä. Enää en jaksa lukea näitä keskusteluja läpi. Varsinaisesti uutta niissä ei juuri tule esille, ja usein keskusteluissa juututaankin inttämisen tasolle. Luulen, että iso osa tästä kiistelystä johtuu vain siitä, että ihmiset käsittävät johtajuuden ja alistamisen eri tavalla. Joillekin johtajuus on pomottamisen, ellei suorastaan monottamisen, synonyymi ja alistaminen koiran nujertamista. Eräille johtajuus on jonkinlaisen temppuvalikoiman suorittamista: mennään ovesta ulos ennen koiraa, vaaditaan, että koira "ansaitsee" ruokansa jne. Toisille taas johtajuus on ihmisen luontaiseen auktoriteettiin nojaava itsestäänselvyys, ja alistuminen koiraeläimen laumahierarkiasta johtuvaa käytöstä. Taustalla ovat myös erilaiset näkemykset siitä, millaista on villien ja tarhattujen susien sekä puolikesyjen koirien laumakäyttäytyminen ja millaisia johtopäätöksiä siitä pitäisi ja voisi vetää taviskoiran ja sen omistajan yhteiselon kannalta. Vaaditaan esimerkiksi, että johtajuus korvataan kumppanuudella. 
 
No joo. Olen sitä mieltä, että nämä teoretisoinnit ovat ihan mielenkiintoisia, mutta käytännössä on tärkeintä, että arki sujuu. Aivan sama, nimitetäänkö sitä johtajuudeksi vai kumppanuudeksi. Jos minulla esimerkiksi on mukanani kaksi 30-kiloista koiraa, niiden kanssa pitää voida liikkua ilman, että kiskaisevat ihmisen kumoon tai rähisevät ja riekkuvat, kun vastaan tulee vieras koira. Niiden suusta pitää voida ottaa pois esine tai ruoka, joka on niille vahingollinen ilman, että ne syövät käden. Niille pitää voida laittaa tabletti nieluun ja lääke huulipoimuun. Korvat pitää voida puhdistaa. Koirat pitää voida pestä ja kynnet leikata ilman sen kummempia taisteluita jne. Nykyäänhän minulla ei muutamaan vuoteen enää ole ollut isoja koiria, mutta silloin kun oli, en muista koskaan pohtineeni, olenko niiden johtaja vai kumppani. Selvää kuitenkin oli, että minä teen päätökset ja koirat tottelevat.
 
Ei sen puoleen, osaavat pienet koiratkin olla hankalia. Kukapa ei olisi tavannut takkukasan omistajaa, joka vinkuu, ettei koira anna selvitellä turkkiaan. Aikoinaan oli Koiramme-lehdessä mainio juttu, jossa chihun omistaja kertoi, että sitä piti eläinlääkärissä aloillaan kolme ihmistä. Hän oli ottanut opikseen, ja seuraavat koirat käyttäytyivät jo mallikkaasti.

Jos minun pitäisi ohjata ensimmäisen koiran omistajaa joko johtajuuteen tai kumppanuuteen, valitsisin kyllä ensin mainitun. Toki on otettava huomioon, että koirat ovat erilaisia. Luulen kuitenkin, että kumppanuuden korostaminen johtaa helposti vääränlaisen tasa-arvon harhaan: koiraa aletaan kohdella kuin se olisi ihminen. Se ei mielestäni ole viisasta.