Jostain syystä (mistähän?) Luna keksi viime kesänä ruveta haukkumaan autossa nähdessään kadulla koiran. Se oli siis matkustanut autossa neljä vuotta sanomatta mitään, mutta nyt riitti ääntä. Kun se oli aikansa meuhkannut, Tuisku ja lopulta Pilvikin yhtyivät kuoroon. Rasittavaa ja noloa! Kiellot kaikuivat kuuroille korville.

Luulin, että tämä kiusallinen tapa jää talven aikana itsestään pois; talvella koirat ovat mukana autossa vain harvoin. Aluksi näyttikin siltä, että näin on tapahtunut, mutta jossain vaiheessa Luna muisti uudestaan tämän hauskan harrastuksen. Mitähän keksisi? Silloin muistin vanhan sitruunapannan. Sitä ei aikoinaan hankittu havaneeseja varten, ja se on  muinaista isoa, kömpelöä mallia. Mutta kokeillaanpa.

Koska Luna on periaatteessa herkkis, en halunnut laittaa ikävää,  painavaa pantaa sen kaulaan. Sen sijaan  kiilasin sitruunapannan pystyyn farmarin takakontin kaukalomaton ja sen päällä olevan kuramaton reunojen väliin, ja ei kun menoksi. Luna keksikin melko pian ulkoa koiran - ja auton täytti pirteä sitronellan haju...Näin tapahtui muutamia kertoja. Oltiin sitten taas menossa mökille, kun takaa alkoi kuulua tarmokasta rapinaa ja raapimista. Mitähän siellä puuhtataan? Se selvisi perillä. Havannat - tai joku niistä - olivat haudanneet sitruunapannan kuramaton alle!

Ahaa! Muutetaan sitten sitruunapannan paikkaa. Tällä kertaa laitoin sen takakontin  ja kaukalomaton reunojen väliin; sitä ei siis enää voinut haudata maton alle. Great! Paitsi että matkalla alkoi taas kuulua tuttu raapiminen. Kun perillä avasin takakontin, pikku ystäväiset tiirailivat minua viattoman näköisinä. Mitään oo tehty! Mutta missä on sitruunapanta? Joo-o, nyt panta oli saatu vaarattomaksi kiilaamalla se ihan nurkkaan., sinne missä "perälauta" vaihtuu sivuseinäksi. En voinut olla nauramatta.