Ylioppilastutkinnon painoarvoa yliopistojen sisäänpääsyssä aiotaan lisätä. Se on jo synnyttänyt ruikutusta, miten stressaava tutkinnosta tulee abeille. Hohhoijaa! Nyt on Habanera-tädin pakko kertoa, millainen yo-tutkinto oli silloin, kun Habanera kirjoitti ylioppilaaksi.

Koko tutkinto kirjoitettiin keväällä, ja pakollisia aineita oli neljä: äidinkieli, ruotsi, pitkä kieli (yleensä englanti tai saksa) sekä reaali, jolloin lyhyen matematiikan voi kirjoittaa ylimääräisenä aineena. Muistaakseni pitkän matikan lukeneiden oli pakko kirjoittaa se, mutta he voivat jättää reaalin pois? Äidinkielestä oli vain yksi koe. Myös kaikki reaaliaineet koirjoitettiin yhdessä kokeessa, mutta pakko oli vastata vain kahden  aineen kysymyksiin. Esim. itse vastasin  biologian ja historian tehtäviin. Jos halusi kirjoittaa ylimääräisiä kieliä, niitä saattoi kirjoittaa kaksi, mutta molemmat kokeet kirjoitettiin samalla kertaa eli kuudessa tunnissa kaksi koetta. Hyväksyttyjä kokeita ei saanut uusia. Jos sai pakollisesta aineesta hylätyn arvosanan eli reputti, ei valmistunut ylioppilaaksi mutta koetta sai yrittää uudelleen syksyllä. Jos ei silloinkaan läpäissyt koetta, joutui kertaamaan koko viimeisen luokan uudestaan ja kirjoittamaan koko kokeen eli kaikki aineet seuraavana keväänä. Jostain syystä reputtamista lisäksi pidettiin hyvin nolona.

Että siinä sitä oli paineita kestettäväksi. Nykysysteemi on aivan vellihousujen meinikiä entiseen verrattuna. Joihinkin tiedekuntiin tai oppiaineisiin pääsi muinoinkin pelkkien papereiden perusteella, mutta myös pääsykokeita pidettiin. Yo-tutkinnosta saattoi saada pohjapisteitä, joten sisäänpääsy riippui näiden pisteiden ja pääsykokeen yhteistuloksesta. Sisäänpääsyn kriteerit olivat siten vaihtelevia, ja samaan kaavaan niitä ei kannattaisi nykyäänkään puristaa, eikä ilmeisesti ole tarkoituskaan.

Mutta stressaavuudesta valittavat: lopettakaapa joutava höpötys.