Pikku nöppöskä, Rosita the Sylikoira täyttää tänään kahdeksan vuotta. Onnittelemme! Vuodet ovat vierineet huimaa vauhtia.

Rositan elämä on sujunut leppoisasti kuten ennenkin. Yksi suuri muutos kuitenkin tapahtui pari kuukautta sitten: Rosita steriloitiin. Rositalla on ollut lieviä valeraskauden oireita pitkään, ellei aina. Oireet kuitenkin hankaloituvat koko ajan: entistä enemmän maitoa nisissä, loputonta petaamista eli makuualustan raapimista, liikkumishaluttomuutta ynnä muuta apaattisuutta. Mitkään perinteiset keinot eivät vähentäneet oireita.  Viimeiseksi jääneen valeraskauden aikaan Rosita sai myös ihotulehduksen alavatsaan ja muutaman nisän ympärille. Tulehduksella ei toki tarvitse olla mitään tekemistä valeraskauden kanssa, mutta kun olimme sitä hoidattamassa eläinlääkärissä, otin puheeksi myös sterilaation ja päätin sitten, että se tehdään, kunhan tulehdus on parantunut.  

Leikkaus onnistui hyvin ja toipuminen sujui ongelmitta ja nopeasti. Leikkauksessa löytyi myös syy valeraskausoireiden hankaloitumiseen. Kohtuun oli kehittynyt kystiä, jotka eläinlääkärin mukaan erittävät hormoneja ja vaikuttavat kuten muutkin kiimaan ja (vale)raskauteen vaikuttavat hormonit. Elimistöön pursuaa siis ikään kuin yliannos hormoneja.

Ainakaan toistaiseksi sterilaatiolla ei ole ollut mitään kielteisiä vaikutuksia. Turkki on samanlainen  kuin  ennenkin, paino ei ole noussut eikä virtsa karkaile. Operaatiosta on kuitenkin niin vähän aikaa, ettei vielä voi tietää, mitkä ovat lopulliset vaikutukset. Erään muinaisen noutajan jouduin leikkauttamaan, kun se oli viisivuotias. Sille kehittyi runsas turkki ja käytös muita koiria kohtaan muuttui jotenkin jämäkämmäksi mutta ei aggressiiviseksi. Ei se ollut pelännyt niitä aikaisemminkaan, mutta nyt se ikään kuin löi henkisen nyrkin pöytään: minun kuonolleni ei muuten hypitä! Sen sai huomata muutamakin sakemannin omistaja koirineen. No joo, johtuiko tämä leikkauttamisesta vai ei, ihan sama. Ehkä itsevarmuus vain kasvoi elämänkokemuksen myötä.

Mutta takaisin Rositaan. Olen joskus kertonut, millainen hellyttävä tapa Rositalla on  toivottaa hyvät huomenet aamuisin. Nyt se on kehittänyt myös iltarituaalin. Yleensä se koisii sohvalla siinä vaiheessa, kun itse laittaudun yöpuulle. Sen kuullessaan Rosita pyhältää paikalle ja hyppää mahan päälle. Sitten sitä pitää vähän rapsuttaa ja leperrellä jotain. Ellei niin tee, Rosita hilautuu ylöspäin kohti naamaa töniäkseen kuonolla ja lipaistakseen kielellä, että huomaa minut. Sitten se nukahtaa, mutta vain 5 - 10 minuutiksi. Seuraavaksi Rosita siirtyy jalkopäähän, jossa se viihtyy vähän pitempään mutta lähtee lopulta takaisin sohvalle. 

Ikä ei vielä paina Rositan jaloissa, eikähän se vielä havannankoiraksi vanha olekaan. Koskaan ei kuitenkaan tiedä, mitä tapahtuu, mutta näillä näkymin Rosita on ihmisten ilona vielä pitkään.