(Huom! Teksti saattaa sisältää juonipaljastuksia.)

Pidin Sara Stridsbergin romaanista Niin raskas on rakkaus. Niin ainakin olen muistavinani. Voisin toki tarkistaa asian plaraamalla  blogiani, mutta enpä nyt viitsi. Myönteinen muistikuva antoi joka tapauksessa aiheen tarttua Stridsbergin uutuuteen Rakkauden Antarktis.

Kuten teoksen nimikin vihjaa, rakkaus ei tässä romaanissa ole ruusunpunaisten unelmien toteutumista vaan ollaan varsin hyisissä tunnelmissa. Teoksen päähenkilö Inni on narkomaani, joka elättää itsensä prostituutiolla. Eräänä päivänä hän nousee vakiokadultaan autoon eikä enää palaa. Autoa ajava mies vie hänet metsään, kuristaa hänet hengiltä ja paloittelee ruumiin pariin matkalaukkuun. Kuolemansa jälkeen Inni alkaa seurata läheistensä elämää ja muistelee siinä sivussa oman elämänsä vaiheita. Näin kerrottuna idea saattaa tuntua naiivilta, mutta Stridsberg toteuttaa sen taitavasti ja vaikuttavasti.

Inni on elänyt rankan elämän. Hän ei ole kasvanut ihanneperheessä eikä hän ole pystynyt rakentamaan sellaista omille lapsilleen. Molemmat on otettu huostaan; he ovat kasvaneet sijaisperheissä. He ovat traumatisoituneita mutta myös selviytyjiä, osittain. Stridsberg kuvaa ylisukupolvista huono-osaisuutta ja keinottomuutta uskottavasti ja riipaisevasti. Innin äiti Solveig etsii epätoivoisesti lastaan ja lähes yhtä toivottomasti uutta alkua miehensä, Innin isän kanssa, turhaan. Rakkaus on jäätynyt, jos sitä on koskaan ollutkaan. Eniten tukea Inni on eläessään saanut prostituoituystävältään, jota hän hakee kuolemansa jälkeenkin. Missä on Nanna? Onko Nannallekin käynyt huonosti?

Innin kuolemasta kerrotaan heti romaanin ensi lehdillä. Sitä kuitenkin varioidaan ja avataan lisää teoksen edetessä yhä uudestaan, joten  lukijaa ei päästetä vähällä. Kieli jota Stridsberg käyttää hyytävää tekoa kuvatessaan on - miten sen nyt sanoisikaan - runollista? Ensin se tuntui jopa oudolta: ihminen tietää jo kuolevansa väkivaltaisesti, mutta muovaa samalla tyylikkäitä metaforia puiden olemuksesta Jumalan ja maan yhdistäjinä. Sitten antauduin; Stridsberg kirjoittaa kerta kaikkiaan hienosti. Tämä tapahtumien rujouden ja kielen ristiriita lisää teoksen omalaatuista tehoa. (Kiitokset myös suomentaja Outi Mennalle!) 

Rakkauden Antarktis pysäyttää. Se ei ole niitä teoksia, jotka luettuaan kohauttaa hartioitaan, että joo, ihan kiva. Teos on näköjään palkittu Ruotsin yleisradion kirjallisuuspalkinnolla, eikä suotta.