Kuopiolaislähtöisen Sirpa Kähkösen uusin teos Hietakehto jatkaa hänen Kuopioon sijoittuvaa teossarjaansa, joka ilmeisesti jatkuu tämän kirjan jälkeenkin. Teoksessa on aikaisemmista kirjoista tuttuja henkilöitä. Lukemista helpottaa, jos heidät tuntee, mutta välttämätöntä se ei ole. Kirjailija sirottelee sinne tänne tietoa, jonka varassa henkilöiden tausta hahmottuu ja tulee ymmärrettävämmäksi niille, jotka eivät heitä entuudestaan tunne.
 
Teoksessa eletään vuoden 1943 helteistä elokuuta. Herrasväki on muuttanut huvilalle, jossa tarvitaan myös palvelusväkeä. Suunnitteilla on huviretki  Hietasalon saareen. Hiekkarannoistaan tunnettu saari oli aikoinaan suosittu retkikohde, jossa kaupunkilaiset ottivat aurinkoa, uivat, tekivät ruokaa nuotiolla ja saattoivat myös yöpyä teltoissa.   Huvilan pihalla puolestaan on lapsien leikkeihin sopiva hiekkakuoppa. Sota vaikuttaa leikkeihin: hiekkakuopalla taistelaan ja haudataan kuolleita. Teoksen nimi Hietakehto on tietenkin peräisin Aleksis Kiven tunnetusta runosta, jota huvilalla luetaan.
 
Henkilökuvauksen keskiössä ovat lapset Juho ja Charlotta eli Saaralotta, kuten Juho sanoo. Orvoksi jäänyt Juho elää kasvattilapsena. Charlotan on hänen äitinsä Mizzi jättänyt "hoitoon"  miestuttavalleen. Hylätyksi tulemisen kokemus saa lapset kipuilemaan ja pohtimaan tilannettaan. Onneksi heidän ympärillään on ymmärtäviä aikuisia. 

Itse pidin näitä teoksen aikuisia kiinnostavampina ja myös onnistuneemmin kuvattuina kuin lapsia. Aikuisilla on taakkanaan sota, eletyn elämän solmut  ja takkuilevat ihmissuhteet. Eteenpäin  pitäisi jaksaa, vaikka tulevaisuus on hämärän peitossa. Pidetäänpä sitten kuitenkin kutsut, kuten on aina tehty; se on konkretiaa.  Ruokaakin on tiskin alta saatu. Taustalla huokuu elokuun yö. Kähkönen onnistuu hienosti kuvatessaan loppukesän luontoa suuren järven rantamaisemissa. Tunnelma tiivistyy teoksen loppua kohden ja on suorastaan sillanpääläinen. 

Hietakehto käynnistyy mielestäni vähän kankeasti. Taisin jo ajatella, ettei Kähkönen ole oikein vedossa. Huoli oli ennenaikainen. Päällimmäiseksi tuntemukseksi jäi kiitollisuus hienosta lukukokemuksesta.