Ehkä on aika esitellä nykyiseen muonavahvuuteen kuuluvat koirat. Niitähän on vain kolme, havannankoirat Tuisku, Pilvi ja Luna, isoäiti, tytär ja tyttärentytär.

Tuisku täyttää kesällä 10 vuotta. Setteri Windyn poistuttua kuvioista Tuiskusta on tullut porukan pomo. Kotioloisssa sen asemaa ei juuri huomaa, mutta ulkona Tuisku on se joka merkkaa reviiriä eivätkä nuoremmat koirat koskaan pissi Tuiskun merkkauksen päälle, mutta päinvastoin voi kyllä tapahtua. Nuorempana Tuisku oli huoleton hupakko, mutta iän ja vastuun myötä sen käytökseen on tullut  särmää. Tuiskua tympäisevät varsinkin sen reviirillä toikkaroivat vieraat koirat. Suhtautumiseen vaikuttaa myös suuresti se, onko Tuisku yksin vai ovatko nuoremmat  mukana. Pohjimmiltaan Tuisku on ystävällinen otus, joka tovin jäykisteltyään suhtautuu leppoisasti myös tuntemattomiin koiriin. Tuiskun erityisosaamista on juttelu. Juttu luistaa varsinkin kun sisko tulee käymään! Se sisältää kurinaa ja purinaa ja pieniä haukahduksia ja vingahduksia samalla kun häntä viuhtoo vimmatusti. Ihan selvästi on tarkoitus jotain sanoa!

Tuisku on mielestäni erinomaista tyyppiä; sillä hyvät mittasuhteet ja kaunisilmeinen pää. Runko on vähän tynnörimäinen, mikä on saanut Tuiskun vaikuttamaan tukevalta silloinkin, kun sillä itse asiassa ei ole ollut liikaa painoa. Turkki oli pentuna ja nuorena melko työläs, aikuistuttua suhteellisen helppo.Tuisku valmistui muotovalioksi toisella yrittämällä valioitumisen ikärajan ylitettyään. Kymmenen vuoden kynnykselle Tuisku oli käytännöllisesti katsoen täysin terve; kaipa nuorena oli jokin nopeasti ohi mennyt korvatulehdus, mutta ei muuta. Sitten terveys on alkanut tökkiä. Ensin oli sitkeä virtsatietulehdus ja nyt nämä polviongelmat, joista olen kertonut erikseen. (Jälkimmäiset tiedot lisätty 16.11.2010.)

Pilvi, huomenna 7 vee,  on Tuiskun tytär sen ensimmäisestä pentueesta. Pilvi on reipas, suloinen ja lempeä kaikkien kaveri oli sitten kyse koirista tai ihmisistä. Pinnan alla piilee aika lailla temperamenttia, joka kuitenkin tulee esiin vasta, kun tapahtuu jotain tavallisesta arjen junnauksesta poikkeavaa. Asian ei tarvitse olla sen kummempi kuin kesämökille lähtö. Silloin löytyy Pilvistä vauhtia ja myös ääntä!

Pilvi on tyypiltään hieman maltankoiramainen, koska se on pitkähkö. Muuten Pilvi on kaunis! Turkissa oli nuorena työtä. Aikuisena se on ollut helppo. Pilvi valmistui muotovalioksi ensi yrittämällä täytettyään kaksi vuotta. Toistaiseksi Pilvi on ollut täysin terve.

Luna, 4 vee,  puolestaan on Pilvin tytär sen ensimmäisestä pentueesta, "suorastaan ilveilevä", vilkas ja vauhdikas höyräke, jonka touhotukseen vanhemmat koirat suhtautuvat pitkämielisesti. Niinpä Luna onkin ihan pilalle hemmoteltu ja luulee olevansa porukan pomo. "Kriisitilanteissa" sitten selviää, kenen käpälissä johtajuus itse asiassa on.  Luna on herkkähaukkuisempi kuin vanhemmat havat, mikä ei ole kaupunkioloissa erikoisen ihana ominaisuus.

Luna on rakenteeltaan erittäin tiivis ja jämäkkä olematta raskas.  Luna voisi olla vähän pitempi ollakseen mittasuhteiltaan ihanteellinen. Kaunisilmeinen pää kätkee sen puutteen, että Lunan alaleuka on turhan kapea aiheuttamatta kuitenkaan varsinaisia ongelmia hammasasentoihin. Hyvin kulmautuneena koirana Luna liikkuu joustavasti ja vetävästi. Luna on oikea turkki-ihme. Sen turkki ei ollut vaativa edes pentuna, ja nyt aikuisena riittäisi, että turkin kampaisi pari kertaa kuukaudessa. (Minulla on kuitenkin tapana kammata turkit viikon, puolentoista välein.) Toistaiseksi Luna on ollut täysin terve.

Lunalla ei ole näyttelytulosta. Pentuna ja nuorena se oli toivoton automatkustaja. Oksentamisen lisäksi se usein myös ripuloi. (Vielä nytkin neljävuotiaana se saattaa oksentaa varsinkin, jos autolla ajossa on ollut pitkähkö tauko, kuten talvella saattaa käydä.) Ajanoloon jouduin sitten tekemään päätöksen, ettei Lunalla tule olemaan jälkeläisiä, jolloin näyttelyttäminenkin muuttui turhaksi. Minähän en ollenkaan harrasta näyttelyitä. 

Kerronpa yhden jutun tuosta johtajuudesta koiralaumassani. Tullaan loppusyksyn pimeänä ja tuulisena iltana kotia kohti. Kauempana näkyy "mörkö", joka tuulenpuuskan iskiessä liikkuu ja maata raapiessaan pitää kahisevaa ääntä. Koirat tietenkin huomaavat sen myös, mutta eivät saa siitä vainua, koska olemme tuulen yläpuolella. Kun tulemme lähemmäksi, huomaan, että se on pahvinen mäyräkoira.

Remmilenkillä ollessa Lunan pitää ehdottomasti kulkea ensimmäisenä. Tuisku ja Pilvi kulkevat milloin missäkin järjestyksessä. Kun lähestymme mörköä, Lunan vauhti alkaa kuitenkin hidastua ja jossain vaiheessa se on keksivinään jotain nuuskittavaa tien vierestä.  Samalla se päästää Tuiskun eteensä ja kappas, jättäytyykin  viimeiseksi marssijärjestyksessä. Niinpä Tuisku jyrää ensimmäisenä mörön luokse, tutkii sitä muutaman tovin, huomaa sen vaarattomaksi ja jatkaa matkaansa. Pilvi on tullut mörön luokse Tuiskun kannoilla ja nuuskaisee sitä ohi mennessään välinpitämättömästi. Luna sen sijaan lähestyy mörköä hitaasti ja kaula pitkällä, valmiina joka hetki hypähtämään taaksepäin siltä varalta, että mörkö saisi päähänsä hyökätä. Sitten Luna tutkii mörköä jännittyneen näköisenä  - ja kiiruhtaa lopulta Tuiskun ja Pilvin perään. Parin metrin päästä se rynnistää takaisin omalle paikalleen ensimmäiseksi ja jatkaa matkaa tapansa mukaan rinta rottingilla: "Minäkö muka pelkäsin mokomaa pahvikoteloa? No en todellakaan! Ihan muuuten vaan luikin, anteeksi kävelin, vaihteeksi äiskän ja mummeron perässä.Saavat nekin välillä tuntea itsensä tärkeiksi."