Pelkääjän paikalla on Laura Lehtolan esikoisromaani. Se kertoo nuoresta perheestä, jonka vanhemmat ovat noin kolmikymppisiä ja lapsi 4 - 5-vuotias. Tavallainen arki romahtaa, kun vaimolta löytyy aggressiivinen syöpä. Hoitoja yritetään, mutta ne eivät auta. Miehestä tulee nuori leski ja pienen tytön yksinhuoltaja.

Oikeassa elämässä olisi kyse raastavasta tapahtumasta, ja fiktiokin varmaan koskettaa ainakin niitä, joiden lähipiirissä on sattunut jotain vastaavaa. Minä kuitenkin olen vanha kyynikko. Kirjaa lukiessa tulivat mieleeni muistikuvat aihepiiriä käsittelevistä  teoksista kuten Love Storystä ja Prinsessasta (joo, vanhoja!). Myös media antaa tämänkaltaisille ihmiskohtaloille runsaasti tilaa. Jokohan nuorena leskeytyneet ovat esiintyneet Inhimillisessä tekijässä? He tietenkin ansaitsevat vaikeassa elämäntilanteessa kaiken myötäntuntomme ja tukemme. Laura Lehtolan käsittelyssä aiheesta on kuitenkin tullut kovin ennalta-arvattava, mikä ei ole fiktiolle ansio.

Pelkääjän paikalla on tasaisen varmaa työtä. Dialogi on välillä tönkköä, ehkä kuvatakseen sitä vaivaannuttavaa tilannetta, johon puhujat ovat joutuneet. Muuten teosta luonnehtii mielestäni parhaiten sana korrekti, rumemmin sanottuna sisäsiisti. Uskon kuitenkin, että moni silmäkulma kostuu sitä lukiessa ja pikkasen hymyilyttääkin..