Kerran vuodessa totean olevani köyhä. Se tapahtuu päivänä, jolloin media esittelee rikkaiden tuloja. Suurimmat summat ovat sellaisia, että en oikeastaan hahmota niitä. Jokin 200 000 vielä vertautuu esimerkiksi asuntojen hintoihin, mutta miljoonista en oikein tiedä, mihin oman elämän asioihin niitä vertaisin. En  myöskään keksi, mihin ihmeeseen käyttäisin rahaa, jos sitä olisi rutosti. Minulta ei varsinaisesti puutu mitään. Auto on  vanhahko eikä asunto ole kuin Avotakasta. Entäs sitten? Miten elämäni muuttuisi, jos ajaisin Prismaan  Golfin asemesta Lamborghinilla? No,  kakkosasunto lämpimässä ei ehkä olisi pöllömpi, mutta niitähän on ihan taviksillakin. Voisin ehkä kiertee mualimoo, notkua varsinkin safareilla ja eläinpuistoissa, katsella valaita ja jääkarhuja ja  koluta taidemuseoita niiden väsyttävässä  tungoksessa, mutta miten pitkään jaksaisin sitä rallia?  Ehkä ostaisin pari maailmanluokan ravihevosta, jos sellaisia olisi jossain myytävänä. Muuta en keksi.

En kadehdi ökyrikkaiden tuloja varsinkaan, jos vaurauden takana on pitkälliset ja vaativat opinnot tai vaikka innovaatioita, jotka ovat tuoneet työtä ja toimeentuloa muillekin ihmisille. On kuitenkin yksi ryhmä, jonka ansiotasoa en ymmärrä ja - jos olen itselleni rehellinen -  en myöskäään hyväksy: kaikenmaailman tubettajat, bloggarit ja netin influensserit. Täysin turha joukko minun näkökulmastani! Myöskin erilaiset pälättäjät (lue juontajat yms.) tienaavat kohtuuttoman hyvin verrattuna korkeasti koulutettuihin raatajiin yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa, apuraha-anomuksia rustaamassa toivoen, että tutkimustyö voisi jatkua. Taiteilijoiden toimeentulo on  niukkaa tai sitten ei; osa tienaa varsin mukavasti. Heidän työnsä kuitenkin tuottaa iloa meille taiteen kuluttajille eikä sitä toki tarvitse ilmaiseksi tehdä.