Aki Ollikaisen uutuusteoksen nimi Pastoraali tarkoittaa paimenidylliä. Se luo omanlaisensa ennakko-odotukset teoksen laadusta. En kylläkään muista lukeneeni yhtään pastoraalia, mutta kuvataiteen puolelta muistiin palautuu vaivatta pastoraalien yleisilme.

Pastoraalissa ollaan jossain maaseudulla kesäisessä idyllissä. Päivän ajan seurataan muutaman eri-ikäisen henkilön puuhastelua. On dementoitunut Sirkka puolisoineen. On maaseudulle lampaankasvattajiksi hairahtuneet Aatu ja Elina. On Ruotsista veljeään hautaamaan tullut Reino, naapurin Esko ja nuorimmat, Meri ja Kaius. Juodaan kahvia, kalastetaan, katsellaan lampaita, ja illalla tietysti lämmitetään sauna.

Teos alkaa komealla kuvalla miehen ja suden kohtaamisesta. Myöhemmin susiaihe palaa: suden otaksutaan uhkaavan lampaiden henkeä, joten se pitäsi tappaa. Aatu kuljettaa mukanaan ihmisiin leimautunutta karitsaa (kuinkas muuten), jolle hän antaa nimeksi Pan. Kaksi korppia seuraa tapahtumia yläilmoista. Järvessä lymyää iso hauki Kronos. Alkulintu kuikka on päätynyt aikoinaan pataan. Pahanmakuista, kuulemma. Rantakalliolla lepäilevä iso, musta kyy pääsee hengestään. Mietin lukiessani, karauttaako myyttisten eläinten joukkoon  vielä Hiiden hirvi saattajanaan Tuonelan joutsen...

Jäin  miettimään, onko tämä teos lintu vai kala. Teoksen alkupuoli oli luonteva kuin tönkkösuolattu muikku. Pidin tekstiä välillä jopa parodiana. Näitä kesäpäivän idyllejä ja ihmisiä suviyössä riittää suomalaisessa kirjalisuudessa. Vinoillaanko tässä niille?   Vai jäljitelläänkö teoksessa  pastoraalien sovinnaista kaavamaisuutta? Joka tapauksessa idylli alkaa päivän edetessä rakoilla. Ihmiset toilailevat, osin huumeiden vaikutuksesta.  Samallla teos saa särmää, ja sen myyttiset ainekset saavat lisää tilaa. Kokonaisuus kohentuu, ja teoksen vaivaannuttavaa alkuosaakin alkaa tällainen pöljempi lukija ymmärtää paremmin. Enkä nyt siis tarkoita, että alkuosa olisi vaikeatajuinen.

Pastoraalin  ansio on, ettei sitä voi pureksimatta nielaista. Mielenkiintoisinta teoksessa on realistisen ja myyttisen aineksen lomittuminen. Luin teoksen nopeasti. Luulen, että se kannattaisi lukea uudestaan tarkentaen huomio sen yksityiskohtiin.