Vilkaisinpa vaihteeksi Juha Kareksen blogia. Kares näköjään kritisoi aika kipakasti suomalaisia ulkona pidettäviä kesänäyttelyitä, varmaan aiheellisesti. Kareksen kritiikki suuntautuu ennen kaikkea olosuhteisiin, vaikka tuomarointiakin sivutaan. Itse ajattelen, että jos olot ovat jatkuvasti surkeat, osallistujien pitäisi  äänestää jaloillaan. Money talks! Näyttelythän eivät ole mitään hyväntekeväisyyttä, vaan niiden on tarkoitus tuottaa voittoa järjestäjilleen. Raha palautuu koiraharrastukseen, mutta ei sillä välttämättä näyttelyitä tueta, pikemminkin päinvastoin: aktiiviset näyttelyharrastajat rahoittavat muita lajeja. Olen Kareksen kanssa samaa mieltä myös siitä, että meillä on liikaa näyttelyitä. Vähemmän mutta tasokkaampia olisi järkevämpi käytäntö.

Itseäni kiinnostaa kuitenkin eniten tuomaroinnin taso, vaikka monet viittaavat sillekin kintaalla. Ei ikään kuin edes odoteta, että tuomari sanoisi koirasta jotain tähdellistä. Jo muinaisaikoina vakiintui näkemys, ettei näyttely mikään jalostustarkastus ole. Tärkeintä on kilpailu, se että koira saa titteleitä ja pisteitä johonkin vuoden sitä ja tätä -matsiin. Jos koiralla ei juuri ole mahkuja edellä mainittuihin, niin kiva on kuitenkin käydä kehän laidalla tapaamassa tuttuja. Ihan sama mitä joku puusilmä on sanellut arvostelulappuun. Eipä siitä paljon uutta irtoakaan, jos koira on jo osallistunut 50:een tai 100 näyttelyyn.

Tuomaroinnin inflaatiota kiihdyttää myös se, että runsaisiin näyttelyihin joudutaan haalimaan tuomareita jos jostakin. Järjestäjiä ei toki käy kateeksi: tuomaripalapelin kokoaminen on epäilemättä työtä ja tuskaa. Tämä kaikki johtaa kuitenkin liian ailahtelevaan tuomarointiin, mikä  laskee tulosten arvoa. Ailahtelevuus on eri asia kuin se, että tuomarilla saa ja pitääkin olla oma linja; linjaton arpoja ei ole mistään kotoisin.

Osa tuloksien tilastollisista eroista selittyy tietenkin sillä, että näyttelyihin ovat osallistuneet ainakin osittain eri koirat. Lukumääräisesti suurissa kehissä pakkaa myös olemaan enemmän hajontaa, mutta kaikkea sekään ei selitä. Jokin mättää  silloin, kun yhden tuomarin mielestä vajaa KOLMANNES kehään tuoduista havannankoirista on SERTIFIKAATIN arvoisia ja toisen mielestä sellaisia ovat lähes  KAIKKI, siis näyttelyissä, joissa koiria on enemmän kuin kourallinen.

P.S. Näyttelytuloksia plaratessa huomasin, että pikku Suvikin on nyt  kypsässä iässä pyörähtänyt kehässä. Voi toista:)

(juttua muokattu 29.5.)