Ihmettelin aikoinaan tässä blogissa, miten on mahdollista, että tuhansia vuosia sitten eristyksiin jäänyt saimaannorppa on voinut säilyä hengissä. Kun yksilömäärä on vuosien saatossa supistunut muutamaan sataan, norppien pitäisi ainakin maallikkojärjellä ajatellen olla  nurin ja oikein sukua keskenään. Jos kyse olisi koirarodusta, puhuttaisiin katastrofista ja etsittäisiin hiki hatussa uutta verta pakkiin tai nostettaisiin kädet pystyyn. Mutta norpat sen kuin porskuttavat. Miksi?

Syy selvisi ainakin osittain, kun jättiurakka, norppien perimän kartoitus valmistui. Tutkija kertoi, että - toivottavasti referoin häntä nyt oikein - sairauksia aiheuttavia geenejä on vähemmän kuin olettaisi, että  haitallisia sairauksia kantaneet yksilöt ovat todennäköisesti tuhansien vuosien aikana karsiutuneet joukosta. Jäljelle on jäänyt tervettä porukkaa? Norpan perimästä aiotaan tehdä jatkotutkimuksia, jotka ovat tosi kiinnostavia myös koiraharrastajien näkökulmasta.  
 
Koiraroduistahan tunnetaan hyvin ns. pullonkaulailmiö. Syystä tai toisesta, usein esimerkiksi sodan vuoksi, jonkin rodun yksilömäärä on supistunut vähiin. Jos rotu on kuitenkin haluttu säilyttää, sitä on lähdetty elvyttämään hyvinkin pienellä yksilömäärällä. Apuna on voitu käyttää rotuunottoja tai risteytyksiä samantyyppisten rotujen kanssa. Joskus myös halutaan kehittää kokonaan uusi rotu, kuten esimerkiksi eurasier,  jota ei ole ollut olemassa luonnonkantana. Pienestä yksilömäärästä lähdetään silloinkin liikkeelle.
 
Havannankoira on hyvä esimerkki rodusta, jonka nykyinen kanta perustuu kouralliseen koiria. Muutama vuosikymmen sitten nämä koirat tulivat omistajiensa mukana Kuubasta USA:han, jonne omistajat pakenivat Kuuban vallankumousta. Alkuaikoina rodun yksilöt olivat tietenkin erittäin läheistä sukua keskenään. Nyt rodun yksilömäärä on jo melko suuri, ja jonkin verran uutta materiaalia on saatu Kuubastakin. Eri asia sitten on, minkä verran geneettistä vaihtelua rodussa on tosiasiallisesti.  Tutkimuksissahan on löytynyt lukumääräisesti suuriakin, havannaa vanhempia  rotuja, joissa geneettinen vaihtelu on selvästi pienempää kuin olettaisi ja olisi mahdollista.
 
Norppien selviytyminen on ollut luonnonvalinnan ansiota. Tätä keinoa ei koirankasvattajilla ole käytössään, valitettavasti:)  He eivät voi nakata koiria muutamaksi tuhanneksi vuodeksi johonkin aitaukseen selviytymään ja poimia sitten käyttöönsä näitä superselviytyjiä. Koirankin perimä on toki  kartoitettu, ja käytössä on liuta geenitestejä joidenkin sairauksien seulomiseksi. Ehkä jo lähitulevaisuudessa luonnonvalintaa simuloiva tietokoneohjelma valitsee sopivat yksilöt siitokseen? Tehokasta mutta tylsää? Jos sairaalta koiralta voisi asiaa kysyä, se saattaisi hyvinkin olla sitä mieltä, että olkoon tylsää, kunhan on sairauksien  vähentämisen kannalta tehokasta.