Viikonloppu oli hyinen: muutama lämpöaste, myrskytuuli, vettä ja räntää. Onnittelin itseäni, että puutarhan syystyöt saatiin päätökseen pari viikkoa sitten, lempeässä 14 (!)  asteen lämmössä. Viimeisenä hommana on kirjaimellisesti paketointi. Ne puutarhakalusteet, jotka eivät mahdu varastoon, peitetään pressulla, ja omenapuut suojataan muovikierukalla ja verkoilla. Talvi saa tulla!

Vaikka puutarha on pieni, sen saaminen talvikuntoon on aika ryysis. Kukkaruukut, -laatikot ja amppelit on tyhjennettävä ja niiden multa sijoitettava jonnekin. Muutama vuosi sitten niitä oli yli 60! Ajattelin, että homma on kyllä lähtenyt lapasesta. Nyt olen saanut ruukkujen määrän supistettua noin 40:een.Kymmenkunta niistä on suuria, jopa 50 litraa vetäviä. Niiden käsittely alkaa olla raskasta, varsinkin keraamisten. Olenkin miettinyt, pitäisikö niistä luopua ja korvata ne muovisilla.

Ruukuista ja kukkapenkeistä poistetut kasvit on kärrättävä yhteiseen aumaan, koska ne eivät sovi kompostoitumaan omalla tontilla. Aumaan ei saa mättää kokonaisia kasveja, vaan ne on silputtava pienemmiksi. Osa kasveista jätetään talventörröttäjiksi. Lehtiäkään emme syksyllä haravoi. Keväällä sitten katsotaan,  saisiko jämät silputtua ruohonleikkurilla. Varastokin on järjestettävä, jotta sinne mahtuu tavaraa ja kaupunkiin vietävät tavarat eroteltava joukosta.  Lumilapiot ja lumentyönnin laitetaan odottamaan  vuoroaan varaston ovensuuhun. Ja sen semmoista. 

Kesäkausi loppuu siihen, että alueen vesiverkko puhalletaan tyhjäksi. Ilmassa on aina pientä haikeutta mutta myös toivoa: eihän siihen mene kuin kuusi kuukautta, kun täällä ollaan taas! Silloin kevättähdet, idänsinililjat, krookukset, narsissit, tulppaanit ja esikot taas kukkivat. Hiirenkorvat puhkeavat ja pikku tipit visertävät. Märkä maa tuoksuu ja kädet saa taas upottaa multaan. Se toivo kantaa meidät puutarhaihmiset yli talven.