Koira-aiheisilla nettisivuilla on palstoja, joilla koiran hankintaa harkitseva voi kysellä rotujen ominaisuuksista. Kun on kyse havannankoiran kaltaisista pitkäturkkisista roduista, usein esiintyvä kysymys kuuluu, onko turkkia vaikea hoitaa.

Vastaus on: kyllä ja ei. Muistan vielä ensimmäisen havaneesini Minnin (s. 1990). Minnin ensimmäisistä vuosista jäi mieleen, että istuin sohvalla, katsoin toisella silmällä televisiota ja kampasin Minnin turkkia, kampasin Minnin turkkia, kampasin Minnin turkkia. Minni oli ensimmäinen turkkirotuinen koirani, mutta ennen sitä olin sentään omistanut cockerin, jonka turkki myös vaatii huoltamista. Minnin kanssa olin tietenkin kokematon turkinhoitaja, mutta turkin hoitamisen vaativuus riippuu suuresti myös turkin laadusta. Minnillä oli jonkin verran pohjavillaa ja melko pehmeä pentuturkki, mikä vaikutti turkin hoitamisen vaativuuteen. Kun Minni oli kaksi - kolmevuotias, turkki muuttui helpommaksi, ja veteraani-iässä turkki muuttui myös ohuemmaksi - siinä ei juuri enää ollut pohjavillaa - sen myötä helppohoitoiseksi. 

Seuraava havaneesi Ines oli myös pentuturkkisena normaalin työläs, mutta aikuisena sen turkki oli hieman karkea ja pohjavillaton ja sellaisena helppohoitoinen. Kolmannella eli Tuiskulla oli nuorena paksu turkki (siis paljon karvaa) ja jonkinverran pohjavillaa, joten se oli taas vähän haastavampi, vaikka karvan laatu on  hyvä. Tuiskun turkki ei takkuunnu tai huopaannu helposti. Tuiskun tyttären Pilvin turkki on pohjavillaton ja laadultaan erinomainen. Pentuna ja nuorena sekin vaati enemmän huomiota, mutta on ollut aikuisena helppo. Pilvin tyttären Lunan turkki ei ollut erityisen työläs edes pentuna tai nuorena.

Tällä hetkellä näiden kolmen havaneesin turkkien hoitoon eli kampaamiseen menee viikossa yhteensä reilu tunti. Minusta se ei ole paljon! Jos tämä viikoittainen kampaussessio unohtuu, se ei ole mikään katastrofi, mutta seuraava kampaustuokio vie toki enemmän aikaa.

Jatkan tästä aiheesta myöhemmin!

No niin, palaanpa asiaan. Katsotaanpa ensin, mitä rotumääritelmä sanoo havan turkista: Villava aluskarva on niukka ja puuttuu usein kokonaan. Peitinkarva on hyvin pitkää, (täysikasvuisella koiralla 12 - 18 cm), pehmeää, litteää tai laineikkaista ja voi muodostaa kiharaisia suortuvia.

Kuten jo aikaisemmin sanoin, turkin  hoitamisen vaativuus riippuu suuresti karvan laadusta, mutta lähtökohtaisesti ei voi edes olettaa, että yllä kuvatun kaltainen turkki voisi olla vaivaton. Jos koiralla on pohjavillaa, turkki on vaikeampi kuin pohjavillaton, ja jos sitä on paljon, vaativuus lisääntyy. Jos turkki on liian pehmeä eli muistuttaa coton de tulearin puuvillamaista turkkia, se on hankalampi kuin oikealla tavalla pehmeä turkki. Jos karva pyrkii kihartumaan liikaa, se on vaikeampi. Tietynlaiset karheat turkit voivat olla joko helpompia (pohjavillattomat ja suorat) tai sitten hankalampia.

On myös turkkeja, jotka ovat helppoja syystä, että karvanlaatu ei ole oikea. Kova, kiiltävä, liukas, lasimainen karva, jollaista on esim. irlanninsetterillä, on helppo, mutta koska se ei ole pehmeä, se ei  ole rotumääritelmän mukaan ihanteellinen havaneesille. Joskus näkee ohjeen, että havaneesin turkin pitäisi tuntua käteen raakasilkiltä. Tähän ei kuitenkaan rotumääritelmä anna sen kummempaa pohjaa. Ei sen puoleen, rotumääritelmät ovat aina enemmän tai vähemmän viitteellisiä, joten varsinaiseksi normiksi muodostuu helposti harrastajien tulkinta rotumääritelmästä. Vitsi on vain siinä, kenen tulkinnasta tulee normi.

Mutta miksi siis monet kokevat havaneesin turkin niin hankalaksi? Ensinnäkin siksi, että se oikeasti voi olla sellainen varsinkin pentuna ja nuorena, ja jos karvanlaatu on väärä, myös aikuisena. Toiseksi: vaikka kasvattaja kuinka yrittäisi "pelotella" turkin hoidon vaativuudella, pennunostajan on vaikea sitä tajuta ilman kokemusta, jolloin vaivannäkö tulee yllätyksenä, johon ei oikeasti ole halua sitoutua. Kolmanneksi hoidon vaikeuteen tai helppouteen vaikuttaa suuresti kokemus ja sen mukanaan tuoma rutiini, jota ensikertalaisella ei ole. Valitettavasti kaikki eivät saa kasvattajilta kunnon ohjeita tai eivät noudata niitä, jolloin ajaudutaan helposti toivottomaan tilanteeseen ja joudutaan ajelemaan turkki pois. Monella ei myöskään riitä viitseliäisyys: vaikka hankala vaihe turkissa kestää koiran ikään nähden melko lyhyen aikaa, tämän vaiheen yli ei päästä vaan turkki leikataan jo alle vuoden ikäiseltä koiralta.

Turkin kanssa vaikeuksiin joutuneet ovat mieluusti sitä mieltä, että karvanlaatu on väärä. Kasvattaja puolestaan arvelee helposti, että vika on omistajan osaamattomuudessa ja viitsimättömyydessä. Molemmat ovat sekä oikeassa että väärässä. Jokainen koira on yksilö, ja karvanlaadusta on mahdotonta sanoa mitään varmaa, ellei ole tavannut koiraa livenä. Sähköpostilla asia ei selviä!

Monet toki leikkaavat turkin, vaikka sen laadussa ei mitään vikaa olisikaan. Pitkä karva kerää roskia ja tekee havaneesin liikkumisen esim. havumetsässä vaikeaksi, ellei mahdottomaksi. Lyhyt turkki on kätevä, mutta minun silmääni rumanpuoleinen. Siksi omat koirani ovat ainakin toistaiseksi olleet koko ikänsä turkissa.