Slogan: Yhteinen Suomi. Kliseinen mutta ei sen huonompi kuin muidenkaan. Ehkä nämä vaalilauseet ovat niin vaatimattomia syystä, ettei niillä ole kummoistakaan merkitystä vaalin tuloksen kannalta.

Puhe: Ehdokkaat, jotka ovat jo kuulleet toisten ehdokkaiden puheita, saattavat hyötyä siitä  ainakin, jos on tavoitteena erottua jollain omaleimaisella tavalla. Olisi myös mahdollista reagoida aikaisempiin puheisiin.

Haaviston puhe ei ollut niin kriisipainotteinen kuin esimerkiksi Aaltolan puhe vaan enemmänkin maailmojasyleilevä "maanisin"  puhe. Toisaalta huomion kiinnittäminen lapsiin ja nuoriin on ansio. Heissähän on tulevaisuus. Eri asia, mitä vaikutusmahdollisuuksia presidentillä oikeasti on  heidän tilanteeseensa. Vaikuttavinta olisi, jos presidentti pystyisi edistämään rauhaa Euroopassa ja muualla.

Haastattelu: Haavistolla on puolellaan se huomattava etu, että hän on  toiminut ulkoministerinä ja että hänellä on muutenkin pitkä kokemus politiikasta. Se näkyy esiintymisen varmuutena; Haavisto tuntee ne asiat, joita käsitellään. Hänen on myös mahdollista esitellä omia kokemuksiaan ja ansioitaan ja pudotella nimiä, mutta näin saa toki menetellä.

Presidenttiehdokkaat ovat niin yksimielisiä Suomen ulko- ja puolustuspolitiikasta, ettei niistä oikein synny vääntöä. Niinpä Haavistoakin piti rassata vanhoista asioista, varsinkin hänen roolistaan Al-Holin pakolaisleirin lapsien palautuksesta Suomeen. Tässä asiassa Haavisto kiemurteli, vaikka toimittaja yritti olla napakkana. Haavisto käytti lapsia kilpenään. Uusia avauksia oli esimerkiksi kaikkia koskevat kutsunnat ja niihin liittyvä ensiapu- tms. kurssi. Toimittaja ei kysynyt, missä, miten ja millä rahoilla tällainen kurssi järjestettäisiin.

Haavisto selviytyi tentistään läpi vaivattomasti kuten oli odotettavissakin.