Suomessa on muutama kasvattaja, joka kasvattaa englantilaistyyppisiä englanninsettereitä. Yhdellä heistä näkyy olevan luovutusiässä oleva pentue. Voih! Varmaan ne on kaikki jo varattuja...Vinguin tässä blogissa jo viime syksynä, miten olisi silloinkin tehnyt mieli tämän kasvattajan pupsia, ja sama tilanne on nyt. Sydämeni itkee verta (missähän sarjakuvassa tämä sanonta aikoinaan oli?), mutta en kysy pentua enkä ota, vaikka saisinkin. Nih! Mutta jos elettäisiin loppukevättä, en tiedä, miten kävisi. Pikku pentu nääs on laiskistuneelle omistajalle talvella vähän hankalampi tapaus, koska  sen kanssa ulos lähtiessä   pitää pukeutua ihan oikeasti. Kesällähän on helppo lampsia ulos vaikka 10 kertaa päivässä; sen kun menee vaan.Tosin talveen on vielä aikaa. Niin. Ja yksi havapentuekin on mietinnässä, sekin luovutusiässä joskus  talven kynnyksellä. Toivottavasti siihen ei synny narttuja ollenkaan.

Koirien omistaminen on kai jokin addiktio muiden joukossa. Vaikka kuinka päättäisin, etten enää ota uutta koiraa, kuolaan vähän väliä jonkin pentueen perään. Pitäisikö tähänkin riippuvuuteen olla jokin vieroitustukiryhmä AKH, Anonyymit koiraholistit. Kaksi kertaa kuukaudessa pitäisi käydä tilittämässä, onko selannut kasvattajien nettisivuja tai jopa tiedustellut pentua vai onko pysynyt "raittiina". Istuisimme ringissä ja avautuisimme vuorotellen ongelmista: - Aukaisin kyllä kasvattajan sivut, mutta sitten rydistäydyin enkä mennyt pitemmälle (varsinkaan kun etusivulta näkee, että sivut on päivitetty viime vuosikymmenellä) vaan join litran vettä, tein vatsalihasliikkeitä ja mielikuvaharjoitukset. Sitten katsoin DVD:n pentukoirien tuhotöistä,  vihaisista naapureista, sairaista koirista sekä kaheleista koiranomistajista. Lopuksi otin konjakkipaukun. Kohtaus meni ohi.

- Minä puolestaan hankin sen  pentukoiraa simuloivan robotin ja käynnistin sen yöksi. Se itkee, vinkuu, tuhisee, rapeltaa, tömistää, heittelee leluaan, kiskoo vanhempia koiria turkista ja pissii lattialle sanomalehden viereen aidontuntuisesti. Sen voi myös ulkoistaa makkarin oven taakse, jolloin se ulvoo, raapii ovea, aukaisee vessan ja silppuaan vessapaperirullan sekä järsii reiän keskelle olohuoneen uutta mattoa. Lopuksi "pentu" herää sietämättömän virkeänä auringon noustessa, kuitenkin viimeistään viideltä. Mutta on se aika hellytt--- ee, ei kun hirveä, juu hirveä on se sana mitä tarkoitin. En siis missään tapauksessa halua kotiin tuollaista hiiviötä. Mitä? Hellittelysana? Aha! Korjaan: riiviötä. Sen sijaan olen aloittanut karppauksen, joogan, rivitanssiin, muinaiskreikan ja huonekalujen entisöinnin, nyt kun on sitä aikaa.