Olen sitä ikäluokkaa, joka muistaa kriitikko Jukka Kajavan, koska on aikoinaan lukenut hänen tekstejään. Kajavahan oli meidän lukijoiden suosikki, johon yhä vedotaan, kun on kyse kritiikistä, hyvässä tai pahassa.

Huomasin Harjun teosta lukiessani, että paljon on myös unohtunut ja paljon on toki  sellaistakin, jota en ole tiennyt. Hämmästyin ensinnäkin jo siitä, että Kajavan kuolemasta on tosiaan kulunut lähes kaksikymmentä vuotta. Toiseksi olin unohtanut, että hän arvosteli myös televisio- ja jopa radio-ohjelmia. Ehkä en lukenut niitä kovin aktiivisesti?

Minun muistoissani Kajava oli ennen kaikkea teatterikriitikko. Muistan hänet verbaalisesti värikkäänä kärjistäjänä, mutta en niin häijynä, jollaisena hän esiintyy Harjun kirjaan valikoituneissa sitaateissa. Näistä tylytyksistä on sitten aiheutunut  alan piireissä kärhämiä, jotka ovat ymmärrettäviä mutta myös hieman huvittavia.Kirjoittiko Hesari niistä aikoinaan? Kaipa, ja luullakseni olen jutut  lukenutkin Ne  ovat kuitenkin haihtuneet mielestäni varmaan syystä, etteivät ne merkinneet minulle henkilökohtaisesti juuri mitään.

Inhimillisimmillään Kajava ilmeisesti oli silloin, kun hänen oma ohjauksensa ei ollut menestys. Kaipa kriitikolle oli  terveellistä huomata, että kielteinen palaute menee ihon alle. Tiukasta linjastaan hän ei silti luopunut.

Kajavan rinnalla muistellaan usein hänen aikalaistaan Seppo Heikinheimoa, joka toimi Hesarin musiikkikriitikkona. Myös hän oli teräväkielinen mutta lukijaystävällinen. Hänen tekstinsä oli helppolukuista minun kaltaiselleni maallikolle, jolla ei ole mitään teoreettista koulutusta musiikin alalta. Kuuntelen kyllä sujuvasti. Kajava ja Heikinheimo tuntuivat kirjoittavan peruslukijalle, eivät toisille kriitikoille tai alojensa ammattilaisille. Tämä selittänee  ainakin osittain heidän suosiotaan, joka on hämmästyttävästi jatkunut heidän kuolemansa jälkeenkin.

Harju toteaa, että Kajavan jälkeen kriitikoista ei ole noussut esiin samanlaista ylintä auktoriteettia ja makutuomaria, eikä tarvitsekaan. Kritiikki on demokratisoitunut. En väitä vastaan, mutta jotain sen mukana on myös menetetty. Poleemisuus ja suorapuheisuus on varmaan  haavoittavaa, mutta  onhan se myös  kiinnostavaa; siitä ei pääse mihinkään.