Tutkijat ovat selvittäneet saimaannorpan perimää. Selvisi, että pieni populaatio on vielä geneettisesti jakaantunut alueellisiin alapopulaatioihin, mikäli ymmärsin oikein. Lehtijutun mukaan tutkijat ovat aprikoineet, pitäisikö norppaa auttaa siirtoistutuksin. Jutusta ei käynyt ilmi, tarkoitetaanko istutuksia näiden alapopulaatioiden välillä vai esimerkiksi laatokannorpan hyödyntämistä geenipoolin laajentamisessa.

Olen ihmetellyt tässä blogissakin, miten on mahdollista, että 300 yksilön eristynyt populaatio voi pysyä elinvoimaisena. Jos kyse olisi koirarodusta, tilannetta pidettäisiin toivottomana. Sisäsiittoisten norppienhan "pitäisi" olla läpeensä sairaita. Selittyykö niiden hengissäpysyminen sillä, että luonnonvalinta on karsinut joukosta vakavia sairauksia perimässään kantavat yksilöt ja jäljelle jääneet ovat suht terveitä vaikkakin läheistä sukua keskenään? Minä en ole geneetikko, joten edm. selitys voi olla täyttä höttöä. 

Periaatteessa olen innokas luonnonsuojelija, mutta viime aikoina olen alkanut toisinajatella esimerkiksi tästä norpasta. Onhan se jännä relikti, mutta onko sen "puhdasrotuisuudella" itse asiassa todellista merkitystä muualla kuin meidän ihmisten mielikuvissa. Jos norpalta kysyttäisiin, vastustaisiko se ankarasti laatonkannorppien ilmaantumista kalavesilleen, jos bonuksena olisi uusi pariutumiskumppani sen iänikuisen serkun  tai sisarpuolen sijasta? (Sama sisäsiittoisuusongelma on sivumennen sanottuna myös Suomen susilla.)

Toinen symppiseläin, jota voisi ruveta arvioimaan uudesta näkökulmasta, on liito-orava. Asun n. puolentoista kilometrin päässä kaupungin ydinkeskustasta, puistomaisessa ympäristössä, mutta ei tämä mitään metsää ole. Joka tapauksessa naapuri kertoi nähneensä kesäisenä aamuyönä pihalla liito-oravan. Kaupungin laitamilla liito-oravien reviirejä löytyy tämän tästä, ja kaavoitusta muutellaan sitten oraville sopivaksi. Ihan kiva. Mutta olisiko aika tarkistaa liito-oravan suojelullista statusta? Ehkä kanta on jo vahvistunut kestäväksi ja otus tottunut elämään ihmisen lähellä.