Riikka Pulkkinen on noussut nopeasti Suomen kirjallisuuden kärkikaartiin. Totta ja Raja ovat vakuuttavia, tyylikkäitä suorituksia, Vieras  mielestäni turhan asetelmallinen, mutta muuten ok. Näiden teosten perusteella olen saanut Pulkkisesta mielikuvan, että hän on lukenut ja terävä vakavikko. Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän, joka on alun perin ilmestynyt jatkokertomuksena K & T-lehdessä,   tuo esiiin toisenlaisen Pulkkisen. Kuten teoksen nimikin jo vihjaa, nyt ollaan liikkeellä kepeämmällä otteella, huumorilla. 

Ihmissuhteista tietenkin on kyse. Iiriksen avokki, jonka kanssa hän on aikonut mennä naimisiin ja saada lapsia, ilmoittaa eräänä päivänä, että suhde on lopussa. Iiris haikailee exänsä perään ja etsii uutta miestä. Sisko saa lapsen, mikä lisää vauvakuumetta. Elina-bestiksen parisuhde on paremmassa jamassa. Opinto-ohjaajana (vai kuraattorinako?) toimivan Iiriksen oppilaat hapuilevat kohti aikuisuutta. Ja naapurissa asuu dementoitunut mutta salaviisas mummo, Marja-Liisa. Näistä aineksista keitetään ihan pirtsakka soppa. Jos teoksen huumori  ei nyt suorastaan naurattanut, ainakin hymyilytti. Sitä paitsi en kuulu tämän kirjan kohderyhmään, kolmekymppisiin, joita sen huumori varmaan huvittaa enemmän kuin minua. 

Olen ollut ymmärtävinäni, että eri alojen taiteilijoille olisi tärkeää saada teoksensa arvioiduksi Hesarin kulttuurisivuilla. Jos sinua ei siellä noteerata, olet nobody taiteen ranking-listalla. Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän sai Hesarissa tilaa lähes puolen sivun verran. Se on minusta paljon teoksen painoarvoon verrattuna, mutta kertoo Pulkkisen  vankasta statuksesta.