Oltiin Tuisku-muorin kanssa liikkeellä. Vastaan tuli  soma, soopelin värinen havannankoiran pentu. Mitähän olisi ollut ikää, ehkä 3 - 4 kuukautta. Pikkuinen lymyili pääasiassa taluttajan, vanhan daamin selän takana. Totta kai kysyin, mistä pentu on kotoisin. Ensin taluttaja ei ollut halukas kommentoimaan asiaa mitenkään. Kerroin kysyväni asiaa  vain syystä, että olen omistanut havaneeseja 20 vuoden ajan ja olen sen vuoksi aina  kiinnostunut vastaan tulevista rodun edustajista.  Pentu on tuontikoira, kertoi vanha rouva. Mistähän maasta? Rouva sanoi, ettei muista! Taisin olla aika yllättyneen näköinen, koska hän lisäsi, ettei omista pentua, hän on vain ulkoiluttamassa sitä. - Mutta kyllä se on fiksu koira.

Hyvä että on. Ja rakas se tuntui ulkoiluttajallekin olevan. Toivon, että  pennun ujostelu oli vain tottumattomuutta uusiin oloihin ja siitä varttuu reipas perheenjäsen ja lenkkikaveri.

Kerroin jokin aika sitten samojedin pennusta, joka valitettavasti vaikutti takaosaltaan lähes rammalta. Pentu omistajineen muutti pois, joten sen myöhemmät vaiheet jäävät minulta hämärän peittoon. Tämänkään koiran suhteen ei auta kuin toivoa parasta! Hieman harmittaa, etten tullut kysyneeksi, mistä koira on hankittu. Mutta mitäpä toisaalta olisin sillä tiedolla tehnyt? Eihän tämä tieto  olisi auttanut pentua millään tavalla, ainoastaan tyydyttänyt uteliaisuuttani.