Kun muinoin hankin ensimmäisen koirani, noutajan, opin siinä yhteydessä uuden sanan dysplasia: noutajalla saattaisi olla sellainen lonkkanivelissä. Olin mielestäni valveutunut koiranomistaja kun  vein aikuisen koiran lonkkatutkimuksiin, joissa se onneksi osoittauitui tervelonkkaiseksi, kuten sittemmin muutkin isot koirani eli setterit. Kun vuosia myöhemmin hankin ensimmäisen havannankoiran, sain tietää, että niiltä olisi hyvä tutkituttaa polvet ja silmät.  Tein työtä käskettyä. Alkuaikoina nämä tutkimukset eivät olleet jalostukseenkaan käytettäville koirille pakollisia, mutta kasvattajat teettivät niitä vapaaehtoisesti. Ajan oloon kävi kuitenkin tarpeelliseksi tehdä  tutkimuksista pakollisia ja määrätä myös esim. raja-arvot, millaisin tuloksin koira on vielä jalostuskelpoinen.

Seuraavaksi havannankoirilta rupesi löytymään sydänvikoja, ei ehkä lukumääräisesti kovin paljon, mutta sen verran, että monet alkoivat teettää sydänkuuntelun varsinkin jalostukseen käytettäville koirille. Kaikki hyvin? Että kun koiralta on tutkittu polvet ja silmät ja kuunneltu sydän eikä vikoja ole löytynyt, kasvattaja voi hyvällä omallatunnolla mainostaa pentujen vanhempien olevan terveitä. Vai voiko? Valitettavasti ei. Koira on toki terve niiltä osin kuin se on tutkittu, mutta esimerkiksi viime aikoina lisääntyneet luustotutkimukset (lonkat, kyynärät, olkanivelet, selkäranka) ovat tuottaneet yllätyksiä: koirilta on löytynyt lievien vikojen lisäksi myös vakavampia luuston ongelmia. Harmillisinta se on tietenkin koiralle itselleen, mutta ei käy kateeksi myöskään omistajia eikä kasvattajia.
 
Olen pohtinut tässä blogissa aikaisemminkin terveyden, sairauden ja ominaisuuden rajoja, joten en juutu nyt siihen laajemmin. Toteanpahan vain, että on olemassa selkeitä sairauksia kuten syöpä, ja toisaalta liukuvia ominaisuuksia kuten lonkkanivelen laatu A:sta E:hen. Jos koiralla on oireettomat E-lonkat (tällaisiakin kuulemma on?), joista omistaja ei ole ollut tietoinen, hän saattaa vilpittömästi pitää koiraansa luustonkin osalta terveenä. Toisaalta jotkut väittävät C-lonkkienkin aiheuttavan koiralleen oireita. Osin erot johtunevat siitä, että koirat ovat kooltaan erilaisia ja erilaisessa rasituksessa. Mutta riippumatta koiran koosta tai kläyttötarkoituksesta, sen jalostuskelpoisuutta arvioidessa  tarvitaan mielipide siitä, millaisia vikoja koiran luustossa saa olla, oireileepa koira näiden vikojen vuoksi tai ei.
 
Jalostuskelpoisuuden rajojen määrittely on kasvattajien ja rodun jalostustoimikunnan epäkiitollinen tehtävä. Kuvittelisin, että tässä vaiheessa havannankoirien luustovioista - niiden yleisyydestä ja vakavuudesta - tarvitaan ennen kaikkea lisää tietoa, niin kitkerää kuin tieto saattaa ollakin. Tiedon lisäämiseen ei taaskaan ole muuta keinoa kuin että ihmiset vievät koirat tutkimuksiin, ja sehän maksaa, valitettavasti. Siitä tulikin mieleeni, että yhdistyksen sponssaamia tutkimuksia saisi olla eri puolilla maata, tai sitten voisi avustaa aivan yksittäisien koirien tutkimuksia jollakin summalla tehdään ne missä tahansa. Tiedon kartuttua voitaisiin sitten linjata järkevästi, millainen koira on luustonsa suhteen jalostuskelpioinen. Toistaiseksi on luotettava kasvattajien terveeseen järkeen. Haluan uskoa,  että sitä on.