Viimeinenkin Finlandia-kisaaja, Juha Hurmeen voittoisa Niemi, on nyt tullut luettua. Niemi on juuri sellainen kuin sen on moninaisissa jutuissa  kerrottu olevan: hauska tietokirja Niemen eli sittemmin Suomen vaiheista maailmansynnystä 1800-luvulle. Suuret linjat ovat tuttuja, mutta Hurme on kaivellut esille kiinnostavia, traagisia tai tragikoomisia  sattumuksia ja yksityiskohtia. Niitähän menneisyydessä riittää varsinkin, kun oppineisuuskin oli heikoissa kantimissa ja kaikenlaista höperöä ylöskirjattiin tieteenä.  Koko stoori kerrotaan  kirjailijan taidolla ja puhekieltä asiatyylin seassa viljellen, mikä ei istuisi esimerkiksi historiantutkijan tekstiin. Tuloksena on viihdyttävä kokonaisuus, joka  muiluttaa ansiokkaasti tutkimustietoa lukijoiden pääkoppaan.  

Hurmeen teos ei perustu ns. alkuperäislähteisiin vaan  nojannee ensisijaisesti siihen tutkimustietoon, jonka ovat raapineet kasaan historian- ja kansanrunoudentutkijat, arkeologit, kielititeilijät, jopa geologit ja fyysikot jne. Pieni kiitoksen sana tutkijoiden suuntaan olisi ollut paikallaan ja kohteliasta. Koska Niemi ei ole tutkimus, en kaivannut lähdeluetteloa enkä edes niiden tutkijoiden nimeämistä, joiden työhön Niemi nojaa. Varmaan olisi ollut hankalaakin mainita yhtä ja unohtaa tahattoamasti toista. Sitä paitsi osa tiedosta on sellaista yleistietoa, jonka alkuperää on uskoakseni mahdoton muistaa. Mutta kaikesta huolimatta: kunniaa olisi voinut jakaa sinne minne se kuuluu.

Onko Niemi romaani? Ei. Onko se kaunokirjallisuutta?  Kenties. Onko genrellä väliä? On ja ei. Lukukokemuksen kannalta ei ole. Genrejä sekoitetaan nykyään iloisesti, mikä on enimmäkseen vain virkistävää. Tietotekstillä ja fiktiolla on kuitenkin vissi ero. Niillä on omat lainalaisuutensa, joihin lukijan pitäisi (vai pitäisikö, uskaltaisiko) edes jossain määrin voida luottaa. Juu, kirja enkeliterapiastakin taitaa olla "tietokirjallisuutta", vaikka fiktiivisempää juttua on vaikea kuvitella. Mutta jos mitään rajaa ei ole, siirtyykö vastuu kokonaan lukijalle vai onko se aina ollutkin kokonaan hänellä tyyliin vastuu siirtyy kuulijalle, kun savolainen aukaisee suunsa? 

Finlandia-palkinnon säännöissä sanotaan nykyään, että palkinto jaetaan romaanille. Alun perinhän se voitiin antaa myös esseekokoelmalle ja runoteokselle. Olen sen verran tiukkapipoinen, että mielestäni Niemen ei olisi pitänyt päästä kisaamaan romaanien palkinnosta. Sitä paitsi Nyljetyt ajatukset on minusta parempi. Oliko se aikoinaan  mukana Finlandiassa? Enpä muista enkä viitsi tarkistaa.