Taas oli satanut yöllä lunta, prkl. Taas on käyty koirien kanssa aamulenkillä. "Lenkki" tarkoittaa n. 300 metrin kiekkaa, jonka koirat joutuvat kahlaamaan mahaansa saakka ulottuvassa lumessa. Ei sen puoleen, että itsekään viitsisin sen pitempää rämpiä. Iltapäivään mennessä kaupunki saa aurattua nämä laitakaupungin raitit ja kevyenliikenteenväylät, jolloin pitempikin kävely onnistuu.

Koirille auraus ei siinä mielessä tuo helpotusta, että ne ovat tottuneet tekemään tarpeensa tien syrjään ja pyrkivät sinne vaikka väkisin. Kun välillä oli joku suojasään päivä, reunavallit kovettuivat ja alkoivat kestää koirien painon; siispä kiipeily yli metrin korkuisten vallien päälle onnistui. Kun sataa uutta lunta tai hanki pehmenee iltapäivän auringossa, koirat ovat taas pulassa. Onneksi traktorimiehet ovat tehneet reunavalliin eräänlaisia taskuja, jotka ovat pikku koirien pelastus huusseina. Sanonpa lisäksi, että minua todella tympäisee monien koiranomistajien tapa antaa koiriensa kakkia keskelle jalkakäytävää. Mikä tekee koiran siirtämisestä edes reunemmaksi niin vaikeaa? Koiran ulostaminenhan ei tule kuin salama kirkkaalta taivaalta vaan sen huomaa ajoissa koiran elekielestä.

Mutta ei enää lunta, kiitos! Myös pakkaset riittäisivät. Ne ovat jatkuneet viikosta ja kuukaudesta toiseen. Maaliskuussa sentään aamun 15 - 20 astetta lauhtuu aurinkoisina päivinä siedettäväksi, mutta kevät ei edisty. Järki tietysti sanoo, ettei maaliskuu ole mikään varsinainen kevätkuukausi, ja usein myös huhtikuu on ikävää räntäsateista jöllötystä, mutta aina sitä vaan toivoo näkevänsä jotain keväänmerkkejä. Niillä on voimaannuttava teho!