Eilinen päivä muisteltiin presidentti Ahtisaarta. Illalla muisteluvuorossa oli  Tarja Halonen A-studiossa. Hämmästelin valintaa hieman jo etukäteen. Olin siinä käsityksessä, että Ahtisaaren ja Halosen välit olisivat olleet jotenkin hankalat. Mutta tokihan Halonen oli hyvä aikalaistodistaja ja toimija samalla politiikan kentällä.

Mutta eipä mennyt Halosen esintyminen nappiin. Muutaman kertaan hän hieman naureskeli, minkä voi hyväksyä: ei ole pakko töröttää haudanvakavana, jos jotain huvittavaa muistuu mieleen. Toista muistelijaa, Rauli Virtasta, ei kuitenkaan hymyilyttänyt. Häiritsevää sen sijaan oli, että Halonen tunki omaa osuuttaan esille ja syntyi mielikuva kuin hän olisi rivien välissä yrittänyt vähätellä Ahtisaaren saavutuksia. Ehkä se oli  tahatonta?

Ahtisaarta ei tietenkään tarvitse nostaa jalustalle ja hänen elämäntyöhönsä saa suhtautua  kriittisesti. Nyt vain oli vähättelylle väärä tilanne. De mortuis nil nisi bene! Historiantutkimus sitten asettanee niin Ahtisaaren kuin Halosenkin saavutukset oikeisiin raameihin ja mittasuhteisiin.

Muista muistelijoista nostan hattua varsinkin Elisabeth Rehnille. Hän halusi oikaista vanhan käsityksen siitä, että olisi hävinnyt presidenttikisan televisio-ohjelman vuoksi. - Minä en riittänyt, totesi Rehn. Hienoa suoraselkäisyyttä. Myös esimerkiksi Esko Aho  hoiti osuutensa tyylikkäästi. Ja toki myös presidentti Niinistö, kenen kirjoittama se muistopuhe nyt olikaan.

P.S. Ajan oloon joku voisi tehdä dokumentin siitä, miksi pääkaupungin kulttuurieliitti suhtautui Ahtisaareen niin alentuvasti ja kielteisesti. Varsinkin viihdeohjelmissa häntä kohdeltiin törkeästi. Tehtiinkö yhtä tympeää pilaa hänen edeltäjästään Koivistosta tai seuraajastaan Halosesta? Mielestäni ei. Ja kaikki kolme olivat sentään samasta puolueesta, joten puoluepolitiikkakaan ei selittänyt ilmiötä.

(Klo 19.27 korjattu nimi Janne Virkkusesta Rauli Virtaseksi. Virkkunen esiintyi ohjelman toisessa osiossa, ei Halosen kanssa.)