Olisin varmaan lukenut J. Pekka Mäkelän romaanin Hunan,  vaikka siitä ei olisi tullut Finlandia-ehdokasta. Syy on sen kiinnostavassa aiheessa. Jo teoksen nimi viestii, että nyt ei olla koti-Suomessa vaan Kiinassa. Tapahtumat ajoittuvat vuosiin 1935 - 1946, jolloin  Kiinassa elettiin sekasortoisia aikoja maan sisäisten valtataisteluiden ja japanilaismiehityksen vuoksi. Olot rauhoittuvat vasta sodan jälkeen, kun kommunistit nousivat valtaan. 

Teoksen keskeiset henkilöt ovat suomalaisia lähetystyöntekijöitä, jotka työskentelevät syvällä Kiinan sisämaassa. Yksi heistä on Mäkelän kummitäti Helvi Söderman, jonka autenttisia päiväkirjamerkintöjä on mukana teoksessa. Lähetystyö ei ole vain käännyttämistä ja jumalanpalvelusten pitoa, vaan esimerkiksi koulun ylläpitoa ja opettamista. Lähetysyöntekijät ovat tekemisissä paitsi kiinalaisten, myös muiden eurooppalaisten kanssa, joista on eniten esillä sveitsiläinen Johann Caspar Wolff, joka saapuu Kiinaan samalla laivalla kuin Söderman. Hänen tavoitteenaan on kirjoittaa Kiina-aiheinen kirja. Enimmäkseen Wolff kuitenkin etsii itseään ja tarkoitusta elämälleen, ja naista.

Teoksen kiinalaisia oli aluksi vaikea hahmottaa. Kuka nyt onkaan Lung Po-Shan, olikos se nyt se kokki, ei kun se jolla on kaksi vaimoa vai onko sittenkään? Tarinan edetessä heidät hahmottaa paremmin, mutta jotenkin persoonattomiksi useat jäävät. Ehkä se on tarkoituskin? Tarkin kuva piirtyy nuoresta tytöstä nimeltään Liu Chin-Chin. Japanilaiset sotilaat ovat raiskanneet Liun ja tappaneet hänen äitinsä. Se on naisen osa miesten konflikteissa, on aina ollut ja on yhä, jopa oman aikamme  Euroopassa ja kaikkialla muuallakin.

Lähetystyöntekijät joutuvat kyseenalaistamaan - vai pitäisikö sanoa uskaltavat kyseenalaistaa - oman työnsä merkityksen. Kiinan kulttuuri on vanhaa eikä alueella ole puutetta uskonnoista, vaikka ne ovatkin "pakanauskontoja". Mitä tarjottavaa kristinuskolla ja länsimaisilla ihmisillä on? Vastaukset vaihtelevat, ja kutsumuksesta luopujiakin on. Kiinalaiset puolestaan joutuvat miettimään, kenen joukoissa aivan konkreettisesti seisovat. Yrittääkö kaikin voimin pysyä sotatoimien ulkopuolella, ellei, onko valinta kuomintang vai kommunistit. Jotkut näkevät yhtäläisyyttä kristinuskon opetuksien ja kommunistisen ideologian välillä. 

Kun pahin sekasorto on ohi, lähetystyöntekijät pääsevät vihdoin lähtemään maasta. Teoksen kiinalaisten henkilöiden kohtalo on karumpi. Kuten tunnettua, kommunistit voittivat maan sisäisen taistelun, mutta sitten oli vielä edessä kulttuurivallankumous. Nyky-Kiinaan teos ei ota kantaa. 

Hunan on periaatteessa kiinnostava teos. Luulen kuitenkin, että se olisi hyötynyt tiivistämisestä. Nyt tuntuu, että tarinan eteneminen on  hidasta ja vähän hajanaista jutaamista, jonka aikana henkilöt eivät suuremmin muutu ja sotakin on sotaa, kauheaa toki.