Ollan leppoisalla päivälenkillä Rosita-pennun kanssa. Useita mukavia koiria tulee vastaan. Siinä sitten rupatellaan cairnin omistajan kanssa, kun paikalle pysähtyy myös vanhempi pariskunta. Vastaan tavanomaisiin kysymyksiin, mitä rotua Rosita on ja paljonko sillä on ikää. Sitten rouva kysyy, olenko nähnyt kahta pittiä tms., jotka kulkevat nuoren miehen kanssa. Olen, kuten tässä blogissakin kerroin (5.8.). No, rouva oli ollut ulkoiluttamassa tyttärensä pientä koiraa, kun paikalle osuneista piteistä toinen oli päässyt irti ja ottanut koiran hampaisiinsa ja - rouvan sanoin - pyörittänyt sitä ilmassa. Paikalle kiirehti onneksi toimintakykyinen henkilö ja tilanne saatiin hallintaan ilman, että pikku koira pääsi hengestään. Eläinlääkärissä sitä paikkailtiin parin sadan euron arvosta. Laskun sentään maksoi tai maksaa pittien omistaja, jolta saatiin hässäkässä yhteystiedot. Mitähän Rositasta olisi jäänyt jäljelle, jos tapaus olisi sattunut meille?

En tunnista näiden koirien rotua tai roduttomuutta. Ne ovat jonkin sortin staffeja, pittejä tai sekoituksia. Se ei ole olennaista. Minulla ei ole mitään periaatteellista staffi/pitti-tyyppisiä koiria vastaan, mutta kuten kaikkien, niiden pitää olla hallinnassa eikä "hallinnassa" tai sitten joillekin roduille ja rotusekoituksille on säädettävä kuonokoppapakko. Mitkään säännökset eivät tietenkään poista vahinkojen mahdollisuutta, mutta pienet koirat joutuvat kuitenkin liian usein isojen hampaisiin kohtalokkain seurauksin. Jos minua jokin asia ottaa näissä rähinöissä  pattiin, niin se on provosointiin vetoaminen: kas kun se pikku koira provosoi räkytyksellään (tai pelkällä olemassaolollaan) sen mun ison ja sitten mä en mahtanut mitään mun isolle koiralle, kun se ryysi sen räksyn kimppuun. Se pieni koira haukkuu usein mutta ei aina syystä, että pelkää, ja sen kouluttaminen täysin äänettömäksi saattaa olla vähintään haasteellista, ellei mahdotonta. Jokaisen  on kuitenkin hanskattava se OMA KOIRA. On aivan turha syytellä pienen koiran omistajaa esim. kädettömäksi. Hän saattaa sellainen olla tai sitten ei. Mutta kädetön on joka tapauksessa se ison koiran omistaja, jonka ei omaa koiraansa hallitse.

Silloin kun omistin vain isoja (säkä 60 - 65 cm) koiria, en tiedostanut, miten erilainen maailma on pienen koiran ja sen omistajan näkökulmasta. Kun sitten  havaneesi Minnin (kevyenliikenteenväylällä remmissä, tietenkin) ympärille pöllähti metsästä kolme irti olevaa sakemannia, mietin ensimmäisen kerran että hetkinen, miten nyt toimitaan. Sillä kertaa selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Olen tässä blogissa edm. tapauksesta varmaan kertonutkin kuten ehkä siitäkin, miten naapurin saksanseisoja hyökkäsi havannankoiran kimppuun tilanteessa, jossa minulla oli mukanani havaneesi ja setteri. Saksanseisoja tuli selkämme takaa; kaipa  sitä provosoi pelkkä havaneesin takamus. Tai sitten oli kivempi hyökätä pienen koiran kuin kookkaan setterin kimppuun.

Läksyni olen oppinut: kuljen kaupungissa koiran kanssa silmät selässä ja skannaan maastossakin ympäristöä siltä varalta, että jostain rynnistää "hallinnassa" oleva isompi koira.

(17.15. muutettu joitakin kohtia sisällön muuttumatta)